Seiska: Johanna Tukiaisen äiti järkyttyi sieppauksesta: ”Kukaan ei pysty ymmärtämään, miksi he toimivat näin!”


Seiska uutisoi eilen maanantaina Johanna Tukiaisen, 44, siepanneen sijaishuoltajuuteen oikeudessa määrätyn puolitoistavuotiaan tyttärensä ja lähteneen karkumatkalle epäillysti ex-kihlattunsa, loviisalaisen Veijo Lallin, 61, kanssa.

Seiskan videoraportissa sanotaan, että kaksikko sieppasi lapsen viime viikon torstaina Tukiaisen Marja-äidiltä, 69, sillä aikaa, kun hän oli kastelemassa kukkia parvekkeella.

Marja kertoi Seiskalle olevansa hyvin huolissaan tyttärestään ja lapsenlapsestaan.

– Aiemmin oli puhe, että voisi olla riski, että lapsen isä vie hänet Albaniaan. Mutta sitten tässä kävi toisinpäin.

Marja on yrittänyt tavoitella Johannaa ystävien ja tuttavien kautta. Hän sanoo toivovansa, että karkulaiset löydetään pian ja että hänen lapsenlapsensa pääsee turvaan.

Pohjoismaiden viranomaiset ovat vahvistaneet Seiskalle etsivänsä Tukiaista. Marja uskoo karkulaisten olevan joko edelleen Ruotsissa tai että he ovat voineet matkustaa Loviisaan.

– Kaikki on tapahtunut niin nopeasti. Kukaan ei pysty ymmärtämään miksi he toimivat näin, Marja sanoo.

Lähde: Seiska

Kuva: YouTube

SUOSITUIMMAT

Seiska: Uutta tietoa Martina Aitolehden ja Stefan Thermanin erikoisesta kuviosta

Hyvinvointivaikuttaja Martina Aitolehti, 40, viihtyy tiiviisti taas eksänsä kohuliikemies Stefan ”Stefu” Thermanin, 35, Hangon tiluksilla. Sen sijaan tilan isäntä Thermania ei...

Jesse Kaikuranta herättää huolta tilapäivityksellään – ”sain lääkäriltä huonoja uutisia”

Laulaja ja pop-muusikko Jesse Kaikuranta sai terveyteensä liittyviä huolestuttavia uutisia lääkäriltä. Mies kertoo tuntemuksistaan somekanavallaan julkaistussa kuvassa. – Mä...

Tältä Janni Hussi näytti teinityttönä – katso!

Juontaja, yrittäjä ja sisällöntuottaja Janni Hussi, 31, julkaisi muutama päivä sitten Instagram-tililleen kaksi kuvaa, joista ensimmäinen on otettu hänen nuoruusajoilta.

Seiska: Muusikko Leri Leskinen hakee avioeroa – Kristiina-puoliso tilitti pettämisestä

Vain elämää -sarjassa kapellimestarina toimiva Leri Leskinen, 55, hakee vaimostaan avioeroa kertoo Seiska. Monet luulivat, että jätetty osapuoli olisi...

Seiska: Martina Aitolehdellä ja Stefan Thermanilla hämmentävä kuvio

Hyvinvointivaikuttaja Martina Aitolehti, 40, on nähty viime aikoina eksänsä kohuliikemies Stefan ”Stefu” Thermanin, 35, tiluksilla Hangossa. Asiasta uutisoi Seiska. Tämän...

IL: Näin Olli Lindholmin patsaan tekijä vastaa murskakritiikkiin

Olli Lindholmin näköispatsas paljastettiin viime viikon perjantaina. Legendaarisen Yö-yhtyeen nokkamiehen muistomerkki komeilee Pomarkussa sijaitsevassa taidepuistossa. Patsaan on veistänyt moottorisahataitelija...

Näistä kolmesta oireesta voit tunnistaa sydämen vajaatoiminnan

Sydämen vajaatoiminta johtuu siitä, että sydän ei pysty pumppaamaan verta elimistöön niin voimakkaasti kuin olisi tarve. Tämä sairaus on yleistä 70-vuotiailla ja...

Anna Puu kävi pistoshoidossa – laukoo Seiskassa arvostelijoilleen: ”Haistakaa nyt…”

Anna Puu kertoi hiljattain Instagramissa käyneensä pistoshoidossa. Laulaja oli halunnut tasoittaa kaulassaan ollutta juonnetta, joka oli häirinnyt häntä jo vuosia.

Autoilijoita odotti melkoinen yllätys lauantaiaamuna Rovaniemellä

Hätäkeskukseen ilmoitettiin lauantaiaamuna, että useampi auto oli joutunut ilkivallan kohteeksi Rovaniemellä Kuukkelintiellä. Ainakin viidestä autosta oli puhkottu renkaat. Asukkaiden...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje