Seiska julkaisi kuvia Haminan keikalla sekoilleesta Pate Mustajärvestä


Legendaarisen Popeda-yhtyeen Himoksen keikka peruttiin viime lauantaina sairastapauksen takia. Asiasta uutisoi sunnuntaina Seiska.

Myöskään yhtyeen Haminan perjantain keikka ei mennyt putkeen. Eräs pettynyt fani kertoi solisti Pate Mustajärven sekoilusta kyseisellä keikalla:

– Pate oli keikan alusta saakka ihan omissa maailmoissaan. Välillä Pate hoki vaan samaa lausetta vähän kun itsekseen: ”Tänään on hyvä päivä. Tänään on hyvä päivä…”. Ikävä kyllä miehen keikkakunto oli kaukana siitä, mitä se on joskus ollut.

– Pate hävisi yhtäkkiä pois lavalta. Bändi jatkoi soittamista, mutta heistä oli selvästi huomattavissa keulakuvan häviämisestä johtunut närkästyminen. Yhtäkkiä Pate palasi lavalle jostain sivusta. Miehen loppukeikka meni kyllä penkin alle ja pahasti. Mies vaan roikkui mikkiständissä hymyillen ja yritti keimailla lasittunut katse silmissään.

Lähde ja kuvat Patesta Haminan keikalla: Seiska

SUOSITUIMMAT