Muutama vuosi sitten Jutta ja Juha Larm perustivat perustivat Rantasalmelle Kuru Resort Saimaa -luksushotellin.
Ensimmäisessä lehdistötiedotteessa yrityksen toimitusjohtaja Tiina Seppänen hehkutti, että kohde tarjoaa rauhaa, hemmottelua sekä yksityisyyttä. Lapsiperheet eivät ole tervetulleita, sillä se on suunnattu vain aikuisille.
Alkutaival on ollut haasteellinen ja Kuru sai ensimmäisen maksuhäiriömerkinnän. Se joutui protestilistalle tammikuun lopussa, kun hirsirakennusten valmistajia Kontio peri siltä 26 304 euron velkoja.
Kurulle jäi maksuhäiriömerkintä, vaikka se maksoi velkansa kolmen viikon kuluttua. Merkintä näkyy velan maksupäivästä kuukauden ajan.
Kurulla on loppuvuodesta ollut useita maksuviiveitä ja niistä pisin on 66 päivää. Tämä kielii myös maksukyvyn heikentymisestä.
Kurun ensimmäinen tilikausi päättyi 260 000 euron tappioon ja sen liikevaihto oli 88 000 euroa, mutta tuolloin yritykselle oli maksettu ely-rahaa 870 000 euroa.
Tosin ensimmäinen tilinpäätös ei vielä koko totuutta yrityksen toiminnasta, sillä tilikausi kestää tammikuun alusta joulukuun loppuun saakka.
Lähde: Seiska