Seiska: Sanna Kiiskiä syytetään jälleen uudesta rikoksesta


Seiska uutisoi, että juontajana ja toimittajana tunnetuksi tullutta Sanna Kiiskiä vastaan on nostettu syyte velallisen epärehellisyydestä. Syyte liittyy Kiiskin pyörittämän Muumi-kahvilaketjun Cafe of Cartoons -taustayhtiöön

Yhtiö hakeutui konkurssiin vuonna 2018 tehtyään kolmessa vuodessa tappiota noin 1,5 miljoonaa euroa.

Viime vuonna Kiiskiä vastaan nostettiin syytteet törkeästä työeläkevakuutusmaksupetoksesta ja luvattomasta käytöstä.

Luvaton käyttö liittyy siihen, että Kiiski lainasi lukuisilta henkilöiltä arvoesineitä, joita hän ei koskaan palauttanut. Hän sai esineet haltuunsa väittämällä niiden liittyvän televisio-ohjelman kuvauksiin. Kiiski on myöntänyt teon julkisuudessa.

Hän on myös kertonut avoimesti mielenterveysongelmistaan. Kiiskillä on diagnosoitu kaksisuuntainen mielialahäiriö. Lisäksi hän kertoo kärsineensä peliriippuvuudesta.

Lähde: Seiska

SUOSITUIMMAT