Someseuraajat olivat huolissaan Antti Tuiskun koirasta


Uransa päättävä laulaja Antti Tuisku, 39, lisäsi eilen Instagramin Tarinat-osioon videon, jossa ulkoili Vexi-nimisen koiransa kanssa Espanjassa.

Seuraajat olivat huolissaan ja kyselivät, missä oikein on Antin Viljo-niminen koira. Antti vastasi asiaan näin:

– Minulle on tullut niin paljon viestejä siitä, että missä minun toinen koirani on. Kun Viljoa näkyy tarinoissani harvemmin. Ajattelin, että minä vastaan teille. Viljo alkaa olemaan sellainen vanha herra, kun se on jo yli 11-vuotias. Huomaan, että se jaksaa yhden sellaisen kunnon lenkin aamulla. Mutta se ei jaksa enää tuollaisia… Tänään Vexin kanssa käytiin lähemmäs puolitoista tuntia juoksemassa tuolla hiekalla. Viljo ottaa iisimmin.

– Minulla on onneksi ystäviä täällä. Tänään oli työnjako rakkaan ystäväni kanssa, hän otti Viljon ja lähti sen kanssa iisille kävelylenkille. Ja minä otin Vexin ja lähdettiin sen kanssa tekemään ihan sellaista treeniä. Eli tästä on siis kyse.

SUOSITUIMMAT

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Mitä ihmettä – onko tässä kuvassa todella Riikka Purra?

Perussuomalaisten pomo Riikka Purra on julkaissut Instagramissa mielenkiintoisen lapsuuskuvan. Tai oikeammin nuoruuskuvan. – Tässä kuvassa olen juuri täyttänyt 15...

Vera Putina on kuollut!

Venäjän presidentti Vladimir Putinin äitinä tunnettu georgialainen Vera Putina on kuollut. Hän oli kuollessaan 97-vuotias. Asiasta uutisoivat lukuisat maailman...

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje