Suomalaisrokkarista rikosilmoitus USA:ssa! Alusvaatemalli-ex syyttää pahoinpitelyistä ja asunnon tuhoamisesta


Santa Cruz -yhtyeen nokkamiehenä tunnetuksi tullut Archie Cruz eli Arttu Kuosmanen, 28, on saanut Yhdysvalloissa niskaansa rikosilmoituksen entiseltä tyttöystävältään, alusvaatemalli Katelyn Cannellalta, 28, joka myös julkaisi Instagramissa kantansa tapahtumiin.

Katelyn on videolla asunnollaan Los Angelesin pohjoispuolella olevassa Venturassa ja kertoo puhelimessa ilmeisesti virkavallalle ex-poikaystävänsä kirjoittaneen tappouhkauksia seinälle ilmeisesti verellä, tuhonneen asunnon ja lähteneen Suomeen puoli tuntia aiemmin.

Videolla on nähtävissä melkoista tuhoa asunnossa, jossa mm. uhkaukset ja huorittelut on kirjoitettu seinille, kananmunia rikottu ympäri asuntoa, ruokaa ja ilmeisesti ihmiseritteitä heitelty ympäriinsä, tavaroita rikottu, jne.

Alla olevalla videolla näkyy seinillä ainakin kaksi Archien väitetysti kirjoittamaa tekstiä: ”Kuolet yksin, huora” sekä ”Haista vi*tu Kate, olet pelkkä lutka”.

https://www.instagram.com/p/B_tBQzrJy6Z/

Katelyn kertoo videon kuvatekstissä jättäneensä Archien jouduttuaan sekä ruumiillisesti että henkisesti tämän pahoinpitelemäksi kuukausien ajan.

– Tässä on teidän “nice guy” Archie Cruz! Tuhosi täysin asunnon ja pakeni maasta, koska jätin hänet kuukausia kestäneen fyysisen ja henkisen pahoinpitelyn takia. Hän yritti jättää kissani kahdeksi viikoksi asuntoon yksin. Joten sen sijaan, että säälisitte tätä valehtelijaa, ajatelkaa mitä hän tekee naisille! Maksoin kaikesta tässä asunnossa YKSIN. Hävetkää, jos kannatatte häntä tämän jälkeen. Jakakaa vapaasti. Rikosilmoitukset on myös tehty.

Katelynin julkaisua kommentoi eräs Archien exäksi ilmoittautunut nainen.

– Hänen exänään ja pahoinpitelynsä uhrina tarjoan nyt julkisesti tukeani ja kiitän sinua, että teit sen mitä jotkut muut meistä eivät ole olleet riittävän rohkeita tekemään, nainen kirjoitti.

Toinenkin nähtävästi Archien entinen tyttöystävä kommentoi, että Archie on ollut ”aina aggressiivinen ja vaarallinen” ja ”välittää todellakin ainoastaan vain itsestään”.

Jos Katelynin rikosilmoitus etenee, Archie Cruz todennäköisesti pidätetään, jos hän vielä matkustaa takaisin Yhdysvaltoihin. Tämä olisi hänelle suuri isku, sillä Santa Cruz on alkanut saavuttaa vuosikausia kestäneen määrätietoisen työn tuloksena kannatusta juuri Yhdysvalloissa. Muutettuaan viime syksynä yhteen Katelynin kanssa, Archie kertoi, että hänen koko elämänsä on Yhdysvalloissa, jonka vuoksi oli luontevaa asettua sinne asumaan.

Pariskunta nousi alkuvuodesta otsikoihin, kun he olivat julkaisseet yhteisiä aikuisviihdevideoita. Archie kertoi tuolloin kyseisten videoiden olleen heidän yhteinen harrastus.

Katelyn julkaisee Instagramissa usein varsin rohkeita kuvia, kuten alla oleva topless-kuva.

View this post on Instagram

🕸🖤🕸

A post shared by @ calikate209 on

Archie on ollut kohuotsikoissa aiemminkin. Vuonna 2018 Santa Cruzin alkuperäiset jäsenet heittivät hänet USA:ssa keikkabussista ja pian sen jälkeen erosivat bändistä. Sittemmin Archie haki ammattiapua ongelmiinsa ja värväsi bändiin uudet soittajat.

Kohurokkari nähdään myöhemmin myös Suomen televisiossa yhtenä All Together Now -sarjan tuomareista.

Kuvat: Instagram

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommentti
Kirjoita tähän nimesi

SUOSITUIMMAT