Suomalaista huoltomiestä oli vastassa hämmentävä näky – saunasta tehty löytö sai punan poskille


Lähestyvä pääsiäinen kirvoitti suomalaisnaisen kertomaan muutama vuosi sitten tapahtuneesta kommelluksesta Facebookin Ei menny niinku Strömsössä -ryhmässä. Sarianne oli ottanut isännöitsijään yhteyttä reistailevan kiukaan vuoksi. Paikalle saapuikin huoltomies tilannetta katsastamaan.

Sarianne oli ovella vastassa hieman hämmentävässä asussa. Hän oli vetänyt ylleen pupupuvun, koska perhe oli lähdössä talviriehaan. Hänen tarkoituksenaan oli jakaa lapsille suklaamunia pupujussina.

Karvainen asu ei vielä saanut huoltomiestä hätkähtämään, mutta saunasta tämä tuli takaisin naama täysin punaisena. Siinä vaiheessa Sariannella oli välähtänyt. Saunan lauteilla oli lojunut puhallettava seksinukke odottamassa tuhoamista. Kyseessä oli hänen miehensä vitsinä saatu lahja.

– Seison siinä se saamarin pupupuku ylläni ja muistan, että se hemmetin barbara makoilee yhä lauteilla litteänä haarat levällään, Sarianne kiteyttää.

Hän ei ollut halunnut viedä seksinukkea roskikseen, koska joillain asukkailla oli ollut tapana penkoa roskapusseja. Myöhemmin ajateltuna se olisi ehkä kuitenkin ollut parempi vaihtoehto.

SUOSITUIMMAT