Rouheista rooleistaan televisiossa, elokuvissa ja teatterin lavoilta tuttu Martti Suosalo on muuttanut rajusti ruokailutottumuksiaan ainakin tammikuun ajaksi, sillä mies on tarttunut julkkisten suosimaan vegaanihaasteeseen. Haasteessa on tarkoitus syödä vähintään kasvisruokaa tammikuun ajan ja kovimmat sankarit jättävät myös muut eläinkunnan tuotteet pois.
Suosalo haastettiin mukaan, mutta hän kokee tammikuun olevan työkiireiden takia erittäin haastava kuukausi haasteen toteuttamiselle.
– Minut haastettiin ja otin haasteen vastaan. Toivon ja uskon että ruokailutottumukseni muuttuu pysyvästi. Tammikuu on kohdallani erityisen haasteellinen, koska olen hotellimajoituksessa ja harjoittelen näytelmää 8 h vuorokaudessa (TTT Kärpäset) Energiaa kuluu ja ruoanlaitto on hankalaa (hotelli) tuon luultavasti kuukauden ruoat pakasteena kotoa ja lämmitän teatterilla. Nyt näemme riittääkö vegeruoassa potkua näyttelijäntyöhön. 😅🙏, Suosalo kertoo Vegaanihaasteen verkkosivuilla.
Haasteeseen osallistuu myös monia muita yllättäviä kasvoja, kuten vaikkapa artisti-juontaja Seksikäs Suklaa, joka on totuttu näkemään esimerkiksi stand up -klubien takahuoneissa lihaisa burger kourassaan.
– Olen pitkään miettinyt minkälaista elämä olisi jos oisin vegaani. No emmä osaa kuvitella asiaa kun en ole ikinä kokeillu. Kun olin selvityjissä sen 27 päivää söin siel riisiä ja riisiä. Se oli rankkaa. Toivon että tällä haasteella löydän itsestäni uusia puolia ja monipuoliset ruoat. Tämä on ihan uutta, Suklaa kertoo haasteen sivuilla.