Suru-uutisia! Suosikkinäyttelijä jättää Salatut elämät


Monien fanien pettymykseksi yksi Salkkareiden suosikkinäyttelijöistä katoaa ruudusta. Marikaa esittänyt Susanna Laine on jo jättänyt pestinsä ja roolihahmo kirjoitetaan ulos sarjasta.

Laine lopetti työnsä Puoli seitsemän -ohjelman juontajana kesällä vuonna 2020. Uusi aluevaltaus Salkkareissa olikin monelle kansansuosikin fanille balsamia haavoihin.

Vaikka Laineen lopettamispäätös tulee katsojille aikamoisena yllätyksenä, lopettamiseen ei liity sen suurempaa draamaa.

– Tarkoitus oli, että piipahdan sarjassa jonkin aikaa, mutta sitten minulta kysyttiin, että haluaisinko vielä jatkaa. Sitten olinkin mukana melkein vuoden, ja se oli kyllä antoisa retki, Laine selostaa Iltalehdelle.

SUOSITUIMMAT