Suvi Teräsniska kertoi totuuden Huvila & Huussin remontista, jossa budjetti paukkui reippaasti yli


Iskelmälaulaja Suvi Teräsniska, 33, kertoi Instagramissa taustoja Huvila & Huussi -ohjelman jaksosta, jossa hän oli mukana miehensä Simo Aallon kanssa.

Ohjelmassa uudistettiin 1960-luvulla rakennettu pimeähkö kesämökki, ja lopputulos löi pariskunnan ällikällä. Kaikki ei kuitenkaan mennyt aivan siten, kuten ohjelmassa nähdään. Teräsniska vastasi Instagramin livelähetyksessä seuraajiensa kysymyksiin ja kertoi taustoja projektista, jossa budjetti ylittyi reippaasti ja yksi asia jäi harmittamaan.

Teräsniskan mukaan remontin aikana tuli sen verran yllätyksiä, että siihen varattua budjettia jouduttiin kasvattamaan noin 35 prosenttia. Suurimpina syinä yllätyskuluihin olivat rakenteista löydetyt hiirien aiheuttamat vauriot sekä osittain vajonneen mökin suoristaminen.

Teräsniska vastasi myös monia askarruttaneeseen kysymykseen, kuka maksaa remontin kulut. Hän sanoi että vaikka ohjelman kautta saa alennuksia sekä etuja tuotteista ja tarvikkeista, suurin osa kustannuksista ”meni omaan piikkiin”. Esimerkiksi ohjelmassa nähdyistä uusista huonekaluista ja sisustusesineistä ”osa tuli ohjelman mukana ilmaiseksi” ja osan he maksoivat itse.

Pariskunta oli mökkiremontin lopputulokseen erittäin tyytyväinen, mutta yksi asia jäi harmittamaan. Mökin kuistia ei nimittäin ehditty lasittaa tiukan aikataulun takia, joten pari hoiti sen osuuden itse myöhemmin.

Teräsniska romahti viime syksynä esitetyssä ja kesällä kuvatussa Vain elämää -sarjassa useaan kertaan puhuessaan parisuhdeongelmistaan. Mökkiprojekti on kuitenkin ollut tärkeä tekijä parin välien korjaamisessa. Teräsniska kertoi maaliskuussa Ilta-Sanomille, että loma-asunto oli ollut hänen ja miehensä pitkäaikainen haave, ja että se on toiminut parisuhteelle ja perheelle suurena yhdistävänä tekijänä. Perheessä on kolme lasta, vuosina 2015, 2016 ja 2019 syntyneet pojat.

Suvi Teräsniskan ja Simo Aallon Huvila & Huussi -jakson voi nyt katsoa maksutta Ruutu-palvelussa.

Alla Teräsniskan ohjelmaan liittyvä livelähetys.

SUOSITUIMMAT

Mikko Alatalon lapsenlapsi pyrkii Miss Suomeksi – katso kuva!

Miss Suomi -kilpailun semifinalistit julkistettiin 7. kesäkuuta Helsingissä. Jatkoon pääsi 20 kaunotarta. Heidän joukossaan on muun muassa Mikko Alatalon...

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Tunnistatko tätä autoa tai polkupyöräijää? Poliisi julkaisi kuvia

Poliisi pyytää kansalaisten apua perjantaina 26.toukokuuta Eurassa tapahtuneeseen koruliikkeen murtoon liittyen. Tapahtumayönä valvontakameran videoihin on tallentunut pyöräilijä ja pakettiauto.

IS: Lauri Tähkä on saanut syytteen seksuaalirikoksesta

Laulaja-lauluntekijä Lauri Tähkä, oikealta nimeltään Jarkko Suo, 49, on saanut seksuaalirikoksesta syytteen ja sen rikosnimike on pakottaminen seksuaaliseen tekoon.

Renny Harlin suloisessa yhteiskuvassa Coco-tyttärensä kanssa

Hiljattain elokuvaohjaaja Renny Harlin, 64, muutti perheineen Floridan Miami Beachille. Viime lauantaina Renny lisäsi sometililleen kuvan, jossa hänen vierellään on pieni Coco-tytär,...

Syötkö jotain näistä lääkkeistä – varo!

Tuntuuko että ihosi on tavallista herkempi auringolle? Paloitko? Voi olla, että lääkeaineesi herkistää auringonvalolle. Tiettyjen lääkeaineiden kanssa tulee olla...

Ranto Bollström on kadonnut – jos näet, soita 112!

Poliisi pyytää havaintoja 5. toukokuuta lähtien kateissa olleesta henkilöstä. 16-vuotias Ranto Bollström liikkuu mahdollisesti Espoon Tapiolassa kauppakeskus Ainoan alueella. Hän voi kuitenkin...

KK: Sisko paljastaa Kikan todellisen kuolinsyyn

Kikan sisko Kati Lahti palaa Kodin Kuvalehden haastattelussa vuonna 2005 menehtyneen laulajan viimeisiin hetkiin. Hän korostaa, että asioista puhuminen niiden oikeilla nimillä...

Koiran kohtalo mietityttää Länsi-Suomessa – mitä mieltä sinä olet?

Eräässä länsisuomalaisen kaupungin Facebook-ryhmässä kerrottiin torstaina autoon jätetystä koirasta. Silminnäkijän mukaan omistaja oli jättänyt koiransa autoon huutamaan ja mennyt itse kuntosalille.

Metallinpaloista ruuassa varoitetaan taas! Myyty K-kaupoissa, Ässässä, …

Ruokavirasto on tiedottanut toistamiseen takaisinvedosta metallinpalojen vuoksi. Nyt kyseessä on Pastella fettuccine pinaatti tuorepasta, jota myydään 400 gramman pakkauksissa.

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje