Suvi Teräsniska otti kantaa velloviin erohuhuihin


Seiska kertoi hiljattain, että Suvi Teräsniska oli bongattu esiintymässä ilman vihkisormustaan. Lehteen yhteyttä ottanut henkilö oli pyytänyt toimittajaa selvittämään, josko Teräsniska on eronnut.

Nyt laulaja on on ottanut kantaa sormusspekulointiin Instagramin stories-osiossa.

– Joku huolestunut fani oli kysellyt maamme luotettavimmasta tietolähteestä eli Seiska-lehdestä, että onko Suvi eronnut, kun hänellä ei ollut sormusta sormessa pari viikkoa sitten laivakeikalla, laulaja toteaa sarkastisesti.

– Minä tiedän yhden vielä piirun verran luotettavamman tietolähteen: minä itse. Minultakin voi tulla kysymään, että miksi sinulla ei ole sormusta sormessa, Teräsniska jatkaa.

Seiska oli yhteydenoton jälkeen selvittänyt käräjäoikeudesta, oliko sinne kenties jätetty erohakemusta. Ei ollut ei.

Laulaja korostaa, ettei sormuksen puuttumisella ole mitään tekemistä hänen parisuhteensa tilan kanssa. Kyse on puhtaasti tyyliasioista.

– Minä en aina keikalla pidä (vihkisormusta). Esimerkiksi Ihmisen poika -rundin ykkössetissä, siinä loppuvaiheessa minulla oli sellainen kirjava mekko, johon kuului vihreä vyö ja kultaiset sormukset. En pitänyt vihkisormustani sormessa, koska se ei passanut niiden kultaisten sormusten kanssa.

Teräsniska kertoo, että hänellä oli ollut erohuhuja herättäneellä laivakeikalla tuo samainen asukokokonaisuus.

SUOSITUIMMAT