Tagit Liikenne
Tag: liikenne
Helsingissä linja-auto tukki kaksi kaistaa muilta ajoneuvoilta – katso video
Tiistaiaamuna Helsingin Vallilassa nähtiin tuskastuttava tilanne, kun HSL:n linja-auton kuljettaja ajoi suoraan menevien kaistaa pitkin, mutta vasta liikennevalojen kohdalla laittoi vilkun vasemmalle.
Poliisi: Näin nykynuorten ahdistuneisuus näkyy liikenteessä
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tämänvuotinen raportti kertoo, että peruskoulussa, toisella asteella ja korkeakouluissa ahdistuneisuus sekä mielenterveyshaasteet ovat lisääntyneet.
Varoitus! Näissä olosuhteissa sattuu eniten hirvionnettomuuksia
Kymmenen vuoden aikana liikenteessä sattui kaikkiaan 22 kuolemaan johtanutta hirvionnettomuutta, joissa kuoli yhteensä 22 henkilöä. Yli puolessa onnettomuuksista moottoripyörä oli osallisena. Onnettomuudet...
Kokoomuksen Timo Heinonen hämmästelee hallituksen päätöstä: ”Aikooko keskusta todella kiristää edelleen dieselin verotusta?”
Valtiovarainvaliokunnan liikennejaoston jäsen ja Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen ihmettelee pääministeri Sanna Marinin (sd.) vasemmistohallituksen päätöstä kiristää edelleen dieselin verotusta tällaisessa tilanteessa. Heinonen...
Vappu Pimiä koki kauhunhetkiä moottoritiellä: ”Onko nämä jotain sekopäitä?”
Vappu Pimiä kertoo Instagramin stories-osiossa joutuneensa liikenteessä tilanteeseen, joka oli saanut aikaan ylimääräisiä sydämentykytyksiä.
- Tuli joku semmoinen auto...
Nämä asiat pelottavat autoilijoita eniten liikenteessä – katso ohje jännityksen lieventämiseen
Monet liikenteen vaarat voivat helposti unohtua varsinkin nuoremmilta kuljettajilta, mutta on tiettyjä seikkoja, jotka jännittävät autoilijoita iästä riippumatta.
Tiedätkö, miten toimia liikenneonnettomuuden sattuessa?
Moni ei tiedä, että tielläliikkujan velvollisuus on auttaa muita tai hälyttää apua onnettomuustilanteissa. Valitettavasti pahimmillaan autoilijat saattavat ajattelemattomalla käytöksellään aiheuttaa vaaratilanteita tai...
Autot saattavat pian viestiä keskenään
5G-verkot ovat jo suomalaistenkin kuluttajien saatavilla. Toistaiseksi tämä seuraavan sukupolven verkkoteknologia on ollut eniten näkyvillä esimerkiksi uusien älypuhelinten nimissä ja toiminnoissa, mutta...
Pääsiäisliikenteessä kannattaa olla tarkkana – tässä ennakoivan kuljettajan muistilista
Pääsiäisliikenteen ennakoidaan tänä vuonna olevan normaalia pääsiäisliikennettä maltillisempaa vallitsevasta koronatilanteesta johtuen, mutta ennakoiva ajo sekä toiminta onnettomuuspaikalla ovat edelleen kaikkien meidän vastuulla....
Näinkin voi käydä – katso video erikoisesta liikenneonnettomuudesta!
LiveLeak-sivustolle on jaettu video hyvin erikoisesta liikenneonnettomuudesta. Kuljettaja on ajanut päin tiekaidetta. Se on sattunut osumaan autoon juuri alkamiskohdasta.
Most Read
Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen
Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.
Yle: Tällä huvittavalla tavalla poliisi rajoittaa nuorison juhlimista
Tiesitkö, että poliisilla on sangen kekseliäs tapa rauhoittaa nuorison juhlimista? Tämä tapa on ollut esimerkiksi Espoossa käytössä jo viitisen vuotta. Keinoon turvaudutaan...
Varoitus! Suomalaisnaiselta huijattu 150 000 euroa Facebookissa!
Lukuisilta suomalaisilta on viime viikkojen aikana onnistuttu huijaamaan rahaa Facebookin välityksellä. Järkyttävin kohtalo on poliisin tietojen mukaan Pohjois-Savossa asuvalla naisella. Hän menetti...
Kaija Saariaho on kuollut 70-vuotiaana
Kaija Saariaho on kuollut 70-vuotiaana. Omaiset kertoivat suru-uutisen sosiaalisessa mediassa.
Saariaho nukkui pois tänä aamuna kotonaan Pariisissa pitkäaikaisen sairauden...