Tältä Metsolan Eeva eli Katriina Honkanen näyttää nyt – katso kuva


Näyttelijä Katriina Honkanen on tehnyt näyttävän uran myös ohjaajana, käsikirjoittajana ja muusikkona. Hän toimi myös Mikkelin teatterin johtajana vuosina 2014-2018.

Suomalaisten sydämissä hän on kuitenkin aina ihastuttavan Metsolat-sarjan Eeva. 90-luvun puolivälissä esitettyä ohjelmaa seurasi parhaimmillaan 1,7 miljoonaa katsojaa.

61-vuotias monilahjakas nainen on luonut vuosien varrella uraa myös laulajana. Soolotallenteiden lisäksi Honkasta on mahdollisuus kuulla Rolling Rust -yhtyeen Mind Your Head -albumilla.

Honkanen toimii myös parasta aikaa Metsolat-näytelmän ohjaajana Öljymäen kesäteatterissa Ohkolassa. Tekstin alla näytelmän tiimoilta tehty Facebook-julkaisu, jossa on tuore kuva Honkasesta. Eipä ole nainen muuttunut lähes kolmessa vuosikymmenessä miksikään.

SUOSITUIMMAT