Tältä näyttää Dannyn 77v pikkuveli – IS:n kuvalinkki


Danny juhlisti 80-syntymäpäiväänsä torstaina 22. syyskuuta Helsingin Kaivohuoneella. Varsinainen merkkipäivä oli pari päivää myöhemmin.

Paikalla ollut Iltasanomien toimittaja on bongannut juhlavieraiden joukosta Dannyn pikkuveljen Pekka Lipsasen, 77. Velipoika on asustellut ulkomailla jo lähes 50 vuotta. Hän oli lentänyt juhliin Yhdysvalloista saakka.

– Voin sanoa näin, että ei meistä tämän läheisempiä veljeksiä voi tulla. Vaikka on kilometrejä välissä, olemme aina valmiina auttamaan toisiamme, kun sitä tarvitaan. Se on ollut oikein helppoa, Lipsanen kuvailee veljesten välejä Iltasanomille.

Hänen puheistaan huokuu lämpimien tunteiden lisäksi jonkinlainen huoli Dannyn voinnista.

– Varsinkin tämän viimeisen vuoden aikana, kun on ollut tämä korona, olen yrittänyt soittaa hänelle ainakin kerran viikossa ja tutkia hänen kuntoaan ja terveydentilaansa.

Katso kuvat Pekka Lipsasesta täältä. Onko veljeksissä mielestäsi yhdennäköisyyttä?

SUOSITUIMMAT

Tältä suomalaisten ulkonäköä arvostellut Anu Saagim näyttää nyt – katso tuoreet kuvat

Anu Saagimia ei ole juuri viime aikoina suomalaisissa otsikoissa näkynyt. Muutamia vuosia taaksepäin tilanne oli kuitenkin aivan toinen. Anun...

Keskisen kyläkaupassa ja S-kaupoissa myyty tuote vedetty myynnistä

Ruokavirasto on ilmoittanut Keskisen kyläkaupassa ja S-ryhmän kaupoissa myydyn tuotteen takaisinvedosta. Kyseessä on Gluteeniton hieno tattarijauho, jota on myyty...

Kolmivuotiaan käsi irtosi – lääkärien ihmeteko hämmentää, kuvalinkki ei ole herkille!

Kolmivuotiaan pojan onnettomuus on osoitus siitä kuinka paljon ihmiskunnan tulisi olla kiitollinen ja osoittaa suurta kunnioitusta lääketieteelle ja lääkäreille.

Syksyn sävel -voittaja lohduttomana Hymylle: ”Kuolen pian”

Kaksinkertainen Syksyn sävel -voittaja Kyösti Roth, 69, on kertonut Hymylle traagisesta tilanteestaan. – Minulla on paha keuhkoahtauma, joten en...

Mihin hävisi Loirin omaisuus? IS: 40 000 euroa velkaa

Muun muassa Iltasanomat on tänään uutisoinut elokuussa menehtyneen Vesa-Matti Loirin julki tulleesta testamentista. Asiakirjoista käy ilmi Loirin jaettavan omaisuuden suuruus.

IS: Loiri testamenttasi ex-vaimolleen jättisumman – lapsille soittimia

Iltasanomat ja Seiska on uutisoinut elokuussa menehtyneen Vesa-Matti Loirin testamentin sisällöstä. Siitä käy ilmi, että viihdetaiteilija halusi muistaa lastensa lisäksi entisiä puolisoitaan.

Apu: Marko Hietala, 56, ja Cami-rakas saivat lapsen!

Nightwish-yhtyeen entinen basisti-kitaristi ja laulaja Marko Hietala, 56, ja hänen vaimonsa Cami ovat saaneet tyttövauvan. Asiasta kertoo Apu-lehti. – Vauva on...

Nanna Karalahti paljastaa, miten sai avioliittonsa pelastettua

Nanna Karalahti on avannut sosiaalisessa mediassa hyvin henkilökohtaisiakin aiheita. Nyt hän on kertonut seuraajilleen, miten hän on saanut aviomiehensä Jere Karalahden kanssa...

Seiska: Annika Saarikko biletti riehakkaasti pikkujouluissa – kuvalinkki

Valtiovarainministeri Annika Saarikko, 39, vietti Keskustapuolueen pikkujouluja railakkaissa merkeissä Kuopion Apteekkari-ravintolassa. Paikalla ollut henkilö kertoi Seiskalle Annikan bilettämisestä:

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje