Tältä Neon 2 -yhtyeen Jussi ja Rami näyttävät nyt – katso kuva Seiskasta, kuvalinkki


Mannapuuroa ja mansikkaa, juuri oikeenlaista kemiaaaaa, ooo o ooo. Tämä Neon 2 -yhtyeen hittibiisin kertosäe kaikui lähes kaikilla radiokanavilla hopeisella 90-luvulla. Kemiaa-kappaleen lisäksi Jussi Rainion ja Rami Alangon musiikista muistetaan ainakin Tässä talossa ja Ei yksinäinen unta saa.

Nyt lahjakkaat miehet ovat viidenkympin paremmalla puolella. Seiskan toimittaja on haastatellut kaksikkoa lauantaina Tanssii tähtien kanssa -studiolla. Jussi ja Rami kertovat vanhojen fanien iloksi suunnittelevansa kunnon paluuta.

– Kehittelemme uutta koko ajan. Biisejä on tulossa parin kuukauden välein ja ensi kesänä suuntaamme 30-vuotisjuhlakiertueelle. Sellaista meille sopivaa ja juuri sitä, mitä ihmiset tottuivat kuulemaan jo silloin 30 vuotta sitten. Olemme palanneet juurillemme ja siitä on hyvä fiilis, parivaljakko selostaa Seiskalle.

Rami kertoo asuvansa Turussa ja Jussi Uudessakaupungissa. Muuten kaksikko ei yksityiselämänsä kuvioita Seiskalle avannut.

Tuore kuva Neon 2 -parivaljakosta täällä.

SUOSITUIMMAT