Tänään siirryttiin kesänopeuksiin – muista kuitenkin nämä varoitukset


Talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoitusten poisto eli kesänopeuksiin siirtyminen on aloitettu tänään tiistaina 12.4.

Kesänopeuksiin oli tarkoitus siirtyä jo viime viikolla, mutta talvisena jatkuneet kelit siirsivät ajankohtaa. ELY-keskukset voivat edelleen lykätä muutosten ajankohtaa kelitilanteen edellyttäessä, mutta koko maassa on määrä palata kesäkauden nopeusrajoituksiin huhtikuun loppuun mennessä.

– Talven jälkeen monilla teillä voi kuitenkin olla päällysteessä halkeamia tai muita vaurioita. Pahiten vaurioituneilla tieosuuksilla alennetut nopeusrajoitukset voidaan joutua jättämään turvallisuussyistä voimaan, kunnes vauriot on korjattu, kertoo tieliikenteen ohjauksen asiantuntija Tuomas Österman Väylävirastosta.

Päivitä asenteesi ja aja maltilla!

Vaikka kesänopeuksiin siirrytäänkin, voi turvallinen ajaminen edellyttää alempia nopeuksia kuin liikennemerkki sallisi. Talvi on ollut runsasluminen etelässäkin, ja sulamisveden suuri määrä lisää riskiä liukkauteen etenkin aamun tunteina.

– Liikennemerkissä oleva lukema on nimensä mukaisesti suurin sallittu nopeus, jota ei saa ylittää, mutta jonka alle voi ja kannattaa ajaa, jos esimerkiksi keli sitä vaatii. Myös polttoainetta säästyy, jos ajaa rauhallisemmin, Österman muistuttaa.

Tilanteeseen sopivan nopeuden lisäksi myös asenteen on oltava kunnossa liikenteessä.

– Kevät ja lämmittävä aurinko tuovat tien päälle lisää kulkijoita. Kävelijät, pyöräilijät ja mopoilijat pitää huomioida ja jättää heille tarpeeksi tilaa esimerkiksi ohittaessa. Myös riittävät turvavälit ovat erityisen tärkeitä, Österman sanoo.

Nastojen käyttöaika jo loppunut, mutta olosuhteet ratkaisevat

Kesällä 2020 voimaan tulleen tieliikennelain myötä oikea rengasvalinta on entistä enemmän kuljettajan vastuulla.

Monilla talvirenkaina on nastarenkaat. Nastoja saa käyttää maaliskuun loppuun saakka ja vielä senkin jälkeen, jos sää tai keli sitä edellyttää. Kesärenkaiden vaihtoa kannattaakin pohtia oman ajoympäristön mukaan – jos ajat talvisilla teillä, ei kannata kiirehtiä vaihtamisen kanssa.

Lähde: Väylävirasto

Kuva: Pixabay

SUOSITUIMMAT

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Tätä kuvaa Sanna Marin ei halunnut julki – katso kuva jutusta!

HBO Max -kanavalla nähdään pääministeri Sanna Marinin hallitusviisikosta kertova kolmiosainen dokumenttisarja nimeltä Viisi valittua 9. kesäkuuta. Siinä seurataan viiden naisministerin elämää...

Yle: Tällä huvittavalla tavalla poliisi rajoittaa nuorison juhlimista

Tiesitkö, että poliisilla on sangen kekseliäs tapa rauhoittaa nuorison juhlimista? Tämä tapa on ollut esimerkiksi Espoossa käytössä jo viitisen vuotta. Keinoon turvaudutaan...

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

Tarja Halonen ja Pentti Arajärvi bongattiin hyvin yllättävästä paikasta

Olisitko ikinä uskonut, että presidentti Tarja Halonen ja hänen puolisonsa Pentti Arajärvi pitävät tällaisesta musiikista? Pariskunta nimittäin nähtiin sunnuntaina Rammsteinin keikalla Helsingin...

Varoitus! Suomalaisnaiselta huijattu 150 000 euroa Facebookissa!

Lukuisilta suomalaisilta on viime viikkojen aikana onnistuttu huijaamaan rahaa Facebookin välityksellä. Järkyttävin kohtalo on poliisin tietojen mukaan Pohjois-Savossa asuvalla naisella. Hän menetti...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje