Te: Sanna Marinin aviomiehen yhtiö velkaa Valtiokonttorille yli 201 000 euroa – konkurssihakemus jätetty

Pääministeri Sanna Marinin (sd) aviomies Markus Räikkönen johtaa ja omistaa 26 prosenttia startup-yhtiö Prezella Oy:stä. Hän myös toimii sen hallituksessa.

Talouselämän mukaan Prezella on hakeutunut konkurssiin tiistaina Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Velkojina ovat Valtiokonttori (runsaat 201 000 euroa) ja Aito Säästöpankki (runsaat 16 000 euroa).

Kaupparekisterissä olevan tilinpäätöksen mukaan yhtiön liikevaihto oli viime vuoden nolla euroa ja tilikauden tappio noin 7 000 euroa. Yhtiön oma pääoma on lähes 260 000 euroa miinuksella ja toiminta on ollut tappiollista koko sen viisivuotisen olomassaolonsa ajan.

5 euron ilmaisveto. Lue lisää ja osallistu, voimassa MM-kisojen ajan!

Jos yhtiö julistetaan konkurssiin, velkojat eivät saa takaisin osuuksiaan, sillä konkurssihakemuksen mukaan Prezellan omaisuus on noin 2 060 euroa.

Talouslehden mukaan Räikkösen varsinainen työpaikka on Henrico Digitalissa, jossa hän aloitti hiljattain operatiivisena johtajana. StaffPoint-konserniin kuuluva yhtiö keskittyy digiosaajien suorahakuun ja ohjelmistokehittäjien vuokraukseen.

Lähde: Talouselämä

Kuva: Valtioneuvoston kanslia / Laura Kotila

SUOSITUIMMAT

Seiska: Martina Aitolehti ja Hannu-rakas tekivät raiskaussyytteeseen liittyen shokkiratkaisun!

Seiska tietää kertoa hyvin yllättäviä uutisia. Lehden mukaan Martina Aitolehti ja Hannu Pikkarainen ovat eronneet. Uutinen perustuu pariskunnan lähipiirin antamiin tietoihin.

Tekikö Sara Chafak totaalisen tyylimokan Miss Suomi -finaalissa?

Lauantaina käydyssä Miss Suomi -finaalissa nähtiin jälleen runsaasti naiskauneutta itse kilpailijoiden lisäksi. Paikalle oli perinteiseen tapaan kutsuttu edellisten vuosien voittajia ja muita...

Seiska julkaisi kuvan Sanna Marinin biletyksestä Anna Abreun kanssa – kaksi seikkaa ihmetytti asiakkaita

Seiska on raportoinut pääministeri Sanna Marinin, 35, (sd) viimeaikaisista biltyksistä nuorten aikuisten suosimassa Siltanen-trendikuppilassa Helsingin Kalliossa. Seiska julkaisi nettisivullaan toissa...

Seiska: Johanna Tukiainen teki hyvin erikoisen ratkaisun Jasmine-siskonsa hautajaisissa

Seiska-lehden toimittaja oli saanut kutsun viime perjantaina järjestettyihin Jasmine Tukiaisen hautajaisiin. Sundybergin kirkossa järjestettyä tilaisuutta kuvaillaan lehdessä kauniiksi ja lämminhenkiseksi. Vain 32-vuotiaana...

Suvi sai tietää 22v poikansa olevan homoseksuaali – reagoi hätkähdyttävällä tavalla

Suvi-niminen nainen kertoo Facebookissa 22-vuotiaan poikansa esitelleen vanhemmilleen poikaystävänsä "yhtäkkiä". Hän pitää asiaa erikoisena. Suvi kummastelee sitä, kuinka hänen poikansa on päättänyt...

Seiska julkaisi kuvat, joista Stefan Thermanin ja Susanna Sievisen salasuhde paljastui

Seiska on julkaissut salakuvat, jotka paljastivat vuonna 2006 kohuliikemies Stefan Thermanin, 33, salasuhteen Susanna Sieviseen, 48 (o.s. keto, nykyisin Ingerttilä), joka oli juuri eronnut huippu-uimari...

Seiska: Dannyn 19v kohuttu ystävätär kertoi: Minut hylättiin!

Dannyn tiluksilla Raumalla tänä vuonna häärinyt ja kovan mielenkiinnon aiheuttanut vasta 19-vuotias ylioppilastyttö Helmi Loukasmäki on kertonut Seiska-lehdelle, että kaikki eivät ole...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje