Mervi Kallio kertoi Annalle lapsettomuudestaan: ”Olen toki miettinyt, kadunko myöhemmin”

Formula 1 -lähetyksistä tuttu urheilutoimittaja Mervi Kallio, 44, on ollut yhdessä aviomiehensä Jonin kanssa jo 30 vuoden ajan.

Mervi kertoo Anna-lehdelle ihastuneensa 15-vuotiaana Joniin, joka oli tuolloin 19-vuotias lukiolainen. Myöhemmin he ryhtyivät seurustelemaan ja avioituivat vuonna 2006.

Mervin mukaan onnistuneen 30-vuotisen parisuhteen salaisuus on molemminpuolinen kunnioitus sekä arvostus toista kohtaan. Heitä yhdistävät sama arvomaailma ja kiinnostuksen kohteet. He myös muun muassa pelaavat yhdessä tennistä ja golfia.

Lasten hankkimisesta he eivät Mervin mukaan ole koskaan tehneet päätöstä suuntaan eikä toiseen.

– Elämä on mennyt eteenpäin, eikä sopivaa aikaa ehkä vain ole tullut eteen. Viime aikoina olemme puhuneet paljon siitä, että meidän on hyvä olla kaksin. Minulle ei ikinä tullut vauvakuumetta, vaikka rakastan lapsia. Olen kuuden lapsen ylpeä ja onnellinen kummitäti. Se riittää, Mervi kertoo Anna-lehdelle.

– Olen toki miettinyt, kadunko vapaaehtoista lapsettomuuttamme myöhemmin. Joskus pohdin, miten suurta iloa isovanhemmuus tuottaisi omalle äidilleni, sillä olen vanhempieni ainoa lapsi. Mutta ei perheenlisäystä voi hankkia varmuuden vuoksi tai siksi, että joku toinen ilahtuisi. Äitini ei ole koskaan kysynyt, aiommeko hankkia lapsia. Arvostan suuresti, ettei hän ole puuttunut asiaan.

Mervillä ja Jonilla on erittäin tiiviit välit Mervin äitiin sekä Jonin vanhempiin. Mervin isä menehtyi syöpään vuonna 2016.

Lähde: Anna

Kuva: Instagram

SUOSITUIMMAT

Syöpään sairastunut Heli Palsanmäki tilanteestaan Seiskalle: lopullinen tuomio kesällä

Heli Palsanmäki sai alkuvuodesta järkyttäviä uutisia, kun hänen kohdustaan löytyi rutiinitutkimuksessa neljän sentin kasvain. Syöpä oli ehtinyt levitä. Huutokauppakeisarin...

Uusi kuvajulkaisu Paula Koivuniemestä ilman tuttua meikkiään – nyt hänet bongasi Jesse Kaikuranta

Legendaarinen laulaja Paula Koivuniemi, 74, on totuttu näkemään julkisuudessa vahvassa silmämeikissä, jota voisi jopa sanoa hänen eräänlaiseksi tavaramerkikseen. Viime...

Laulajatähti Britney Spears julkaisi suru-uutisen – ”toivomme yksityisyyttä”

Britney Spears julkaisi lauantaina uutisen, joka on saanut valtavasti huomiota sosiaalisessa mediassa. Kymmenet tuhannet ihmiset ovat kommentoineet suru-uutista alle vuorokauden aikana.

Jonna Tervomaa, 49, katosi vuosia sitten julkisuudesta – tältä hän näyttää nyt

Jo lapsitähtenä "Minttu sekä Ville" -kappaleella Suomen kansan hurmannut Jonna Tervomaa, 49, on tehnyt menestyksekkään uran muusikkona. 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa...

Lue tästä horoskooppisi viikolle 20 (16.5.–22.5.)

Oinas (21.3.–19.4.) Alkuviikosta tapahtuu jotain suurta, joten harkitse tarkoin vaihtoehtojasi, sillä asia voi kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta. Loppuviikkoon...

Stefan Therman kommentoi poliisioperaatioon johtanutta tilannetta – ”Loukkaavaa, vaarallista ja kaikin puolin oksettavaa”

Kohuliikemies Stefan Therman aiheutti perjantaina Helsingin arvoalueella poliisioperaation. Virkavalta oli mitä ilmeisimmin hälytetty paikalle, koska hän oli heitellyt ilmeisesti (ex-)avovaimonsa Sofia Bélorfin...

Seiska sai käsiinsä Stefan Thermanin raivoamisvideon :”Marokkolainen h***a!”

Kerroimme aiemmin, että Sofia Bélorfin ja Stefan Thermanin asumuserosta kehkeytyi melkoinen näytelmä. Stefu raivostui Sofian vietyä suurimman osan tavaroistaan pois yhteisestä kodista....

Seiska: Sometähti Auri Kananen siivoaa sotkuisia koteja ilmaiseksi – silti hurjat tienestit

Antaumuksellinen ylöjärveläinen siivousekspertti Auri Kananen, 28, on tunnettu tavastaan siivota sotkuisia koteja ilmaiseksi, mutta Seiskan selvityksen perusteella hän ei ansaitse elantoaan pelkällä...

Martina Aitolehti ja tanskalainen julkkisrakas: ensimmäinen yhteiskuva julki!

Pari viikkoa sitten uutisoitiin, että Hannu Pikkaraisesta eronnut Martina Aitolehti on löytänyt rinnalleen uuden rakkaan. Kyseessä on tanskalainen seurapiirijulkkis Jesper Backer.

Jasmine Tukiainen, 32, on kuollut

Televisiosta tuttu kauneusalan yrittäjä Jasmine Tukiainen menehtyi sairaalassa keskiviikkona 11. elokuuta 32-vuotiaana. Suru-uutisesta kertoi ensimmäisenä Seiska, jonka mukaan Johanna Tukiaisen, 43,...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje