Teemu Selänne vastaa murskakritiikkiin: ”Täysin virheellistä tietoa”


Kerroimme aiemmin Teemu Selänteen julkaisemasta videomateriaalista, joka johti Oikeutta eläimille -järjestön kannanottoon. Videot oli kuvattu tapahtumassa, jossa taistelukoirat esittelivät taitojaan. Eräässä videossa näkyi, kuinka mies kaatui koiran päälle ja eläin irrotettiin miehestä.

– Viime vuonna toimme julkisuuteen suojelukoiraharjiotuksissa tapahtuvan väkivallan koiria kohtaan. Ikävä nähdä, että Teemu Selänne promoaa instassa tällaista toimintaa, järjestön Twitter-julkaisussa muun muassa todetaan.

Voit lukea aiemman juttumme täältä.

Nyt Selänne on vastannut saamaansa kritiikkiin.

– Pikku selvennys sulle: Ihan tiedoksi vaan että, tämä koirademonstraatio, mistä puhut, on minun ja minun kaverini hyväntekeväisyysgolfturnauksesta, josta varat menevät sotakoirien ja poliisikoirien uran jälkeiseen elämään, Selänne selostaa.

Hän kertoo aloittaneensa neljä vuotta sitten pelastusprojektin. Varoja koirien hyväksi on kuulemma saatu kerättyä jo 700 000 dollaria. Autettavat koirat on kotoutettu Afganistanista ja Irakista.

– Näistä koirista usea on löytänyt jo uuden kodin, mutta ne jotka eivät löydä tai eivät sopeudu perhe-elämään, elävät loppuelämän hienoissa olosuhteissa, Selänne toteaa.

– Se, että yrität kertoa, että minä promoon väkivaltaista koirien käsittelyä, on täysin virheellistä tietoa, jääkiekkolegenga kiteyttää kantansa.

SUOSITUIMMAT

Mikko Alatalon lapsenlapsi pyrkii Miss Suomeksi – katso kuva!

Miss Suomi -kilpailun semifinalistit julkistettiin 7. kesäkuuta Helsingissä. Jatkoon pääsi 20 kaunotarta. Heidän joukossaan on muun muassa Mikko Alatalon...

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Tunnistatko tätä autoa tai polkupyöräijää? Poliisi julkaisi kuvia

Poliisi pyytää kansalaisten apua perjantaina 26.toukokuuta Eurassa tapahtuneeseen koruliikkeen murtoon liittyen. Tapahtumayönä valvontakameran videoihin on tallentunut pyöräilijä ja pakettiauto.

IS: Lauri Tähkä on saanut syytteen seksuaalirikoksesta

Laulaja-lauluntekijä Lauri Tähkä, oikealta nimeltään Jarkko Suo, 49, on saanut seksuaalirikoksesta syytteen ja sen rikosnimike on pakottaminen seksuaaliseen tekoon.

Renny Harlin suloisessa yhteiskuvassa Coco-tyttärensä kanssa

Hiljattain elokuvaohjaaja Renny Harlin, 64, muutti perheineen Floridan Miami Beachille. Viime lauantaina Renny lisäsi sometililleen kuvan, jossa hänen vierellään on pieni Coco-tytär,...

Syötkö jotain näistä lääkkeistä – varo!

Tuntuuko että ihosi on tavallista herkempi auringolle? Paloitko? Voi olla, että lääkeaineesi herkistää auringonvalolle. Tiettyjen lääkeaineiden kanssa tulee olla...

Ranto Bollström on kadonnut – jos näet, soita 112!

Poliisi pyytää havaintoja 5. toukokuuta lähtien kateissa olleesta henkilöstä. 16-vuotias Ranto Bollström liikkuu mahdollisesti Espoon Tapiolassa kauppakeskus Ainoan alueella. Hän voi kuitenkin...

KK: Sisko paljastaa Kikan todellisen kuolinsyyn

Kikan sisko Kati Lahti palaa Kodin Kuvalehden haastattelussa vuonna 2005 menehtyneen laulajan viimeisiin hetkiin. Hän korostaa, että asioista puhuminen niiden oikeilla nimillä...

Koiran kohtalo mietityttää Länsi-Suomessa – mitä mieltä sinä olet?

Eräässä länsisuomalaisen kaupungin Facebook-ryhmässä kerrottiin torstaina autoon jätetystä koirasta. Silminnäkijän mukaan omistaja oli jättänyt koiransa autoon huutamaan ja mennyt itse kuntosalille.

Metallinpaloista ruuassa varoitetaan taas! Myyty K-kaupoissa, Ässässä, …

Ruokavirasto on tiedottanut toistamiseen takaisinvedosta metallinpalojen vuoksi. Nyt kyseessä on Pastella fettuccine pinaatti tuorepasta, jota myydään 400 gramman pakkauksissa.

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje