Testissä: Logitech G435 LIGHTSPEED langattomat pelikuulokkeet


Eilen 14.9. julkaistut langattomat Logitech G435 LIGHTSPEED -pelikuulokkeet ovat erittäin kevyet, ja se on tämän uuden kuulokemalliston ehdottomasti paras puoli.

Jo kuulokkeiden pakkaus on niin pieni ja kevyt, että on vaikea uskoa sen voivan sisältää langattomat kuulokkeet. Laatikossa on kuulokkeiden lisäksi myös USB-latausjohto ja alhaisen viiveen USB-A-vastaanotin.

Nämä värikkäät ja osittain kierrätysmuovista tehdyt kuulokkeet on optimoitu sopimaan hyvin nuoremmankin pelaajan päähän. Ensi näkemältä ne näyttävät ja tuntuvat kädessä hieman heppoisilta, mutta mielipide muuttuu, kun ne laittaa päähän ja kupit asettuvat kuin itsestään korvien ympärille. 40 mm kaiuttimista tuleva ääni saa unohtamaan kuulokkeiden lievästi lelumaisen olemuksen saman tien ja hetken päästä ei edes huomaa, että ne ovat päässä. Niin kevyet ne ovat, vain 165 grammaa.

Keveyden sekä kuppiosien pehmeän kankaan ja muotoutuvan ääntä eristävän vaahdon ansiosta G435-kuulokkeet eivät paina eivätkä hiosta pitkänkään pelisession aikana. Ja pitkäksi kuuntelu voi ainakin kuulokkeiden akun puolesta jatkua, sillä täydellä latauksella saa jopa 18 tuntia käyttöaikaa.

G435-kuulokkeet on helppo kytkeä tietokoneeseen ja PlayStation-pelikonsoliin Bluetoothin tai pienikokoisen vastaanottimen kautta. Lähetin asentaa itse itsensä heti kytkettäessä, eli kuuntelun aloittaminen ei tarvitse sen enempiä kommervenkkeja. Mobiililaitteissa täytyy ensin kytkeä päälle Bluetooth, jonka jälkeen laite vain valitaan valikosta. Tämän jälkeen kuulokkeet kytkeytyvät jatkossa laitteeseen, ellei välissä käytä muita Bluetooth-yhteyksiä.

Kuulokkeille ei ainakaan vielä löydy netistä käyttöohjeita, joten tässä tärkeimmät neuvot: Bluetooth-yhteys muodostetaan painamalla kolmen sekunnin ajan kuulokkeissa ylimpänä olevaa virtanappia ja alimpana olevaa mute-nappia. PS5 ei ota suoraan vastaan ulkopuolista Bluetoothia, joten kuulokkeet yhdistetään laittamalla vastaanotin PS5:n USB-porttiin, jonka jälkeen ne toimivat automaattisesti.

Mukava yllätys testissä oli, että tietokonekäytössä kuulokkeesta käsin voimakkuutta muutettaessa ruutuun ponnahti automaattisesti pieni infolaatikko, jossa luki toistettavan äänilähteen tiedot. Esimerkiksi YouTube-videosta ruudussa näki äänenvoimakkuuden tason lisäksi esittäjän, kappaleen ja kanavan nimen.

G435:n langattomaksi kantamaksi luvataan 10 metriä, mutta testissä se osoittautui pidemmäksi jopa kaksikerroksisessa kivitalossa, jossa pystyi kävelemään huoletta kerroksesta toiseen ilman äänikatkoja.

Langattomat G435-pelikuulokkeet maksavat vain 80 euroa, joten niiltä ei voi odottaa suuren luokan tilaääniä, mutta ne ovat Dolby Atmos-, Tempest 3D AudioTech- ja Windows Sonic Spatial Sound -yhteensopivat. Näitä kuulokkeita ei ole edes tarkoitettu kilpapelaajille, vaan kasuaalipelaajille, jotka haluavat nauttia puhelimen, tabletin tai pleikkarin peliäänistä langattomasti. Kuulokkeet toistavat hyvin myös videoiden sekä elokuvien äänet ja sulkevat melko hyvin pois ulkopuolisia ääniä.

G435-kuulokkeet ovat kaiken lisäksi hiilineutraalit, joten onko niissä sitten lainkaan huonoja puolia? Kyllä niitäkin on, luonnollisesti varsinkin kun verrataan langallisiin saman hintaluokan kuulokkeisiin.

G435:n äänen ja mikrofonin laatu sekä säädöt eivät pärjää langallisille kuulokkeille. Tilaääntä ei ole, mutta äänet ovat silti hyvät ja bassotkin melko jykevät. Sankamikrofoniakaan ei ole, sillä se on asennettu vasemmanpuoleiseen kuulokkeeseen kaksiosaisena. Se kuitenkin taltioi puheen riittävästi normaaleita pelikeskusteluja varten. Äänen sävysäätöjä ei ole. Säädettävissä on ainoastaan äänen voimakkuus. Lisäksi kuulokkeesta voi rajoittaa maksimivoimakkuuden 85 desibeliin sekä laittaa mikrofonin mutelle.

Logitech G435 -pelikuulokkeissa on kolme erilaista väriyhdistelmää: Musta ja neonkeltainen, sininen ja vadelmanpunainen sekä luonnonvalkoinen ja syreeninliila. Kuulokekupeissa on myös sokeainkirjoitusta näkövammaisia varten, jotta kuulokkeet on helpompi ottaa käyttöön oikein päin.

Yhteenvetona näistä kuulokkeista voidaan sanoa, että jos olet kilpapelaaja, ne eivät ole sinulle, mutta kasuaaliin pelaamiseen ja videoiden tai elokuvien katseluun ne kyllä sopivat, varsinkin jos haet miellyttävää keveyttä, pitkää akunkestoa, edullista hintaa ja vapautta johtoviidakosta.

Yhteensopivuus:

Langaton LIGHTSPEED: USB 2.0 -portti (tyyppi A), PC-tietokone, jossa Windows 10 tai uudempi, macOS X 10.14 tai uudempi, PlayStation 5 tai PlayStation 4.

Bluetooth: Laitteet, joissa on Bluetooth-ääniyhteys.

Dolby Atmos-, Tempest 3D AudioTech- ja Windows Sonic Spatial Sound -yhteensopiva.

Testattu: PS5, PS4, PC, Apple- ja Android-mobiililaitteet.

Arvosana: 3,5/5

Rating: 3.5 out of 5.

SUOSITUIMMAT


Eilen 14.9. julkaistut langattomat Logitech G435 LIGHTSPEED -pelikuulokkeet ovat erittäin kevyet, ja se on tämän uuden kuulokemalliston ehdottomasti paras puoli. Jo kuulokkeiden pakkaus on niin pieni ja kevyt, että on vaikea uskoa sen voivan sisältää langattomat kuulokkeet. Laatikossa on kuulokkeiden lisäksi myös USB-latausjohto ja alhaisen...Testissä: Logitech G435 LIGHTSPEED langattomat pelikuulokkeet