The Voice of Finlandin lavalla yllättävä muusikko: ”Ei ole totta!” huutaa Elastinen



The Voice of Finlandin perjantain jaksossa tähtivalmentajien eteen astelee espoolainen Olli Hartonen, 38. Olli on muusikko, ja hän soittaa keikkoja kosketinsoittajana ja laulajana. Olli kiertää viittomankielisen räppäri Signmarkin keikoilla ja on omien sanojensa mukaan Signmarkin äänenä ja tulkkina kuulevalle yleisölle. Lisäksi Olli nousi julkisuuteen vuonna 2019 luotuaan jääkiekon MM-kilpailujen aikaan viraalihitiksi nousseen Löikö Mörkö sisään -kappaleen.

– Löikö Mörkö sisään syntyi, kun katsoin Suomi-Ruotsi-ottelun maaleja uusintana ja kuulin Antero Mertarannan huudahduksen. Huomasin, että siinä on aika tarttuva homma – siihen biitti taakse. Tein kappaleen, ja seuraavana päivänä se soikin jo televisiossa. Jos nauru pidentää ikää, se kappale pidensi elämääni aika paljon, Olli sanoo. Hän halusi osallistua The Voice of Finlandiin viedäkseen uraansa eteenpäin.

– Olen säestänyt paljon toisia ja tehnyt freelancerina duunarihommia olematta kuitenkaan se artisti. Urheilutermein: olen pelannut pakkia koko elämäni, ja haluan keskushyökkääjän paikalle.

Olli esittää The Voice of Finlandin lavalla Ed Sheeranin kappaleen Castle on the Hill. Tähtivalmentajat kuuntelevat häntä haltioituneina. Ensimmäisenä kääntyvä Arttu ei ole uskoa silmiään. Hän alkaa nopeasti patistaa Elastista painamaan nappia.

– Sinun on pakko kääntyä, hän huutaa valmentajakollegalleen.

Elastinen tekee työtä käskettyä, ja samalla hetkellä myös Maija Vilkkumaa painaa omaa nappiaan.

– Ei ole totta! Elastinen huutaa leveä hymy kasvoillaan.

Lopulta myös Sanni kääntää tuolinsa. Esityksen jälkeen Sanni haluaa kuulla lisää Ollin musiikillisesta taustasta.

– Hän on soittanut muun muassa Elastisen bändissä, Elastinen sanoo.

– Hän on soittanut muun muassa Arttu Wiskarin bändissä, Arttu lisää.

Elastinen on yllättynyt vanhan työtoverinsa laulutaidosta.

– Olipa mahtava yllätys! Kiitos, Olli. Löi täysin puulla päähän. Olit joskus kesäkiertueellani soittamassa koskettimia. Minulle ei valjennut silloin, että olet näin hyvä laulamaan. Olisin päästänyt sinut enemmän ääneen, olisimme laittaneet mikkiäsi lujemmalle, Elastinen sanoo Ollille.

Artulla ja Ollilla on jo pidempi historia.

– Kuuntelin, että tässä on jotain tuttua. Meillähän on jotain sata keikkaa takana. Olet soittanut kaikkien huippujen kanssa, mutta olet ollut takalinjalla. Tiedän miten hyvä olet. Päädyt mihin joukkueeseen tahansa, Suomen kansa tulee rakastamaan sinua.

SUOSITUIMMAT