Useita laukauksia keskellä yötä Espoossa – poliisi jahtaa kahta epäiltyä



Länsi-Uudenmaan poliisi kertoo tutkivansa maanantain vastaisena yönä Espoon Ymmerstassa tapahtunutta ampumavälikohtausta tapon yrityksenä.

Poliisi sai hälytyksen paikalle noin kello 4 aamuyöllä 15. syyskuuta. Kerrostalon edustalla yhtä miestä oli ammuttu jalkaan. Paikalle hälytettiin useita poliisipartioita, ja ensihoito kuljetti uhrin jatkohoitoon. Poliisin mukaan miehen vammat eivät ole hengenvaarallisia.

Kaksi epäiltyä yhä karkuteillä

Teosta epäillään kahta miestä, joiden tavoittaminen on yhä kesken. Poliisin mukaan ei ole viitteitä siitä, että epäillyt aiheuttaisivat vaaraa sivullisille. Ensitietojen perusteella tapahtumapaikalla oli vain tilanteeseen osalliset henkilöt.

Poliisin mukaan asetta käytettiin useita kertoja. Tapahtumien kulku ja tekijöiden motiivit tarkentuvat esitutkinnan edetessä. Tutkintanimikkeinä ovat tapon yritys sekä ampuma-aserikos.



SUOSITUIMMAT