Uudessa Kikka!-elokuvan trailerissa kohtaus kohutusta Sabatti-ohjelman haastattelusta


Kikka!-elokuvasta on julkaistu virallinen traileri., jossa nähdään monia kohtauksia elokuvasta.

Trailerissa Sara Mellerin näyttelemä Kikka ja Elena Leeven esittämä Paula aloittavat keikkailun ja Kikka on Irwin Goodmanin (Ville Virtanen) ja toimittaja Tapani Ripatin (Eero Ritala) arvosteltavana surullisen kuuluisassa kohtauksessa Sabatti-ohjelmasta.

Trailerissa Kikka myös tapaa Martti Suosalon esittämän Junnu Vainion ja Ile Vainion (Aku Hirviniemi). Elokuvasta on julkaistu alla oleva uusi kuva, jossa näemme Kikan tanssimassa. 

Sara Melleri esittää Kikkaa. Kuva: Elokuvayhtiö Komeetta / Sami Kuokkanen

– Kiinnostuin Kikan tarinasta nähtyäni hänestä haastatteluita, joissa Kikka vaikutti modernilta artistilta, kun taas ihmiset hänen ympärillään vaikuttivat siltä, että heidät oli repäisty 70-luvulta/ rautaesiripun takaa. Tuntui että Kikka oli aikaansa edellä ja väärin ymmärretty artisti, kertoo käsikirjoittaja Maarit Nissilä.

– Muistan esiteininä ajatelleeni että Kikan levyssä oleva seksuaalisuus oli paheellista ja että Kikasta ”ei saanut” tykätä. Koin että Kikka ansaitsisi, että hänen elämäänsä tarkasteltaisiin nykyajan näkökulmasta.

Kikka!-elokuva kertoo iskelmälaulaja Kirsi SirénistäSe on biisien siivittämä elokuva artisti Kikasta ja aikakaudesta, jolloin Suomi oli matkalla lamasta kohti nousukautta. Se on elokuva viihdetaiteilijasta ja laulajasta, joka rakasti esiintyä ja antoi iloa muille, vaikka hänen taiteilijuuttaan kyseenalaistettiin.

Kikka!-elokuvan on ohjannut Jussi-voittaja Anna Paavilainen. Elokuvan on käsikirjoittanut Maarit Nissilä. Kirsi Sirénin nimiosan esittää Sara Melleri. Kikan DJ ja toimittajaystävää näyttelee Elena Leeve. Muissa rooleissa nähdään muun muassa: Jakob Öhrman, Aku Hirviniemi, Martti Suosalo, Kai VaineSamuli NiittymäkiTuomo PrättäläSanna-Kaisa Palo, Eero Ritala, Rea Mauranen ja Ville Tiihonen.

Elokuva saapuu elokuvateattereihin 23.2.2022.

SUOSITUIMMAT

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Tätä kuvaa Sanna Marin ei halunnut julki – katso kuva jutusta!

HBO Max -kanavalla nähdään pääministeri Sanna Marinin hallitusviisikosta kertova kolmiosainen dokumenttisarja nimeltä Viisi valittua 9. kesäkuuta. Siinä seurataan viiden naisministerin elämää...

Tarja Halonen ja Pentti Arajärvi bongattiin hyvin yllättävästä paikasta

Olisitko ikinä uskonut, että presidentti Tarja Halonen ja hänen puolisonsa Pentti Arajärvi pitävät tällaisesta musiikista? Pariskunta nimittäin nähtiin sunnuntaina Rammsteinin keikalla Helsingin...

Oho! Antti Tuiskun uusi ura Espanjassa yllättää – tätä hän myy!

Uransa paketoinut Antti Tuisku ei jää makaamaan laakereillaan. Tiedossa on, että hän on opiskellut terapeutiksi, mutta toisenlaistakin bisnestä hän ryhtyy pyörittämään.

Naiset avautuvat Seiskalle Markus Räikkösestä: Outo saunaseikkailumme!

Pääministeri Sanna Marinista eroa tekevä Markus Räikkönen on Seiskan mukaan viettänyt ahkeraa sosiaalista elämää. Seiskalle on avautunut nainen, jonka...

Eevi Teittinen ja Teemu-rakas julkaisivat someen huolta herättäviä päivityksiä

Viime päivinä hyvinvointivalmentaja Eevi Teittinen, 34, ja hänen rakkaansa ex-vapaaottelija Teemu Packalén, 35, ovat tehneet sometileilleen huolestuttavia päivityksiä. Teemu julkaisi Instagramin...

MN: Näin paljon Susanna Penttilä on tienannut OnlyFansista neljän kuukauden aikana

Helmikuussa yrittäjä Susanna Penttilä liittyi OnlyFans-palveluun, johon hän lisää rohkeaa kuvamateriaalia, jota näkee kuukausimaksulla. 50-vuotias Susanna on tienannut edellä...

Miss Suomi -kilpailijat valittu: Transnainen, Rantabaari-sarjasta tuttu näyttelijä…

Miss Suomi -kilpailun tämänvuotiset semifinalistit on valittu. Nimet julkistetaan vasta 7. kesäkuuta, mutta missiemo Sunneva Sjögren on antanut pientä esitietoa valituista.

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje