Vanha tapa hengenvaarallinen! Suuri muutos siihen, miten hälytysajoneuvoon tulee reagoida tiellä


Toimintaohjeistusta muutettiin merkittävästi! Unohda kaikki aiemmin saamasi opetukset siitä, miten hälytysajoneuvon pitää reagoida tiellä.

Poliisi, Pelastuslaitos ja Liikenneturva ovat huolissaan vaaratilanteista ja onnettomuuksista, joita on sattunut kuljettajien reagoidessa yllättävästi hälytysajossa olevaan hälytysajoneuvoon, joten toimintaohjeistusta muutettiin merkittävästi.

Uudessa toimintaohjeistuksessa ei enää hidasteta mateluvauhtiin tai pysähdyksiin ja mennä lähemmäs tien laitaa, vaan vauhti pidetään tasaisena. Myös hätävilkku on laitettava päälle, kun näet hälytysajoneuvon.

Hälytysajossa olevan viranomaisen tavoitteena on päästä mahdollisimman nopeasti ja turvallisesti kohteeseen. Hälytysajossa olevan ajoneuvon tunnistaa sinisistä vilkkuvaloista ja sireenistä. Jokaiselle kuljettajalle ei kuitenkaan ole selvää, miten toimia, kun taustapeilissä erottuvat vilkkuvat valot. Pahimmillaan seurauksena voi olla onnettomuus.

–  Vaaratilanteita ja jopa onnettomuuksia on tapahtunut, kun lähestyvään hälytysajoon on reagoitu yllättävällä tavalla. Nopeasti jarruttavat kuljettajat ovat erityisesti taajama-alueiden ulkopuolella sekä hidaste että todellinen vaaranpaikka hälytysajoneuvoille ja muille liikkujille, toteaa palomestari Timo Nyholm Pohjois-Savon pelastuslaitokselta.

Nyholm paljastaa, että kimmoke hälytysajoneuvon kohtaamiseen liittyvän toimintaohjeen päivitykseen lähti tosielämän tilanteesta.

– Maantiellä kaksi ajoneuvoa kulki peräkkäin, kun takaa tulivat hälytysajossa oleva ambulanssi ja paloauto. Ensimmäisenä ajanut kuljettaja havaitsi hälytysajon ja jarrutti äkillisesti, mistä seurasi peräänajo ja kaksi henkilöä loukkaantui vakavasti. 

Aiemmasta liikennelaista poiketen, hätävilkkua saa lakimuutoksen myötä nyt käyttää liikkuvassa ajoneuvossa ja taajamissa.

Katso yläpuolelta video uusista toimintaohjeista.

Lähde: Poliisi.fi

SUOSITUIMMAT