Video: Trumpin kannattajat tunkeutuivat kongressiin – 4 kuoli, Trumpia vaaditaan viralta


Yhdysvaltojen kongressi kokoontui eilen 6.1. vahvistamaan presidentinvaalin äänimäärien mukaan jaettujen valitsijamiesten äänet, minkä piti lopullisesti vahvistaa demokraattien Joe Biden Yhdysvaltojen seuraavaksi presidentiksi. Toisin kävi. Päivä päättyi länsimaista demokratiaa järkyttävään tragediaan, kun Trumpin kannattajat tunkeutuivat kongressitaloon. Vallankaappausyritykseksi kuvailluista tapahtumista näkyy kooste alla olevalla videolla.

Eilen kongressin kokoontuessa istuva presidentti Donald Trump piti kannattajilleen puheen ”Pelastakaa Amerikka” -mielenosoituksessa, jossa hän edelleen kielsi vaalitukoksen ja väitti ilman todisteita voittaneensa vaalit ylivoimaisesti. Trumpin puheesta innostuneet mielenosoittajat ryntäsivät kohti kongressirakennusta, ylittivät aidat ja pääsivät poliisin vastusteluista huolimatta rakennuksen sisälle.

Senaattorit ja kongressirakennuksen henkilökunta evakuoitiin mielenosoittajien ryntäyksen alta ja istunto keskeytettiin. Samalla Washingtonissa asetettiin ulkonaliikkumiskielto klo 18-06. Kiellosta huolimatta tuhannet mielenosoittajat olivat edelleen kaupungin kaduilla illalla ja yöllä.

Trumpin kannattajien kongressiin tunkeutumisen aiheuttama kaaos johti ainakin neljän ihmisen kuolemaan. Kun mielenosoittajat tunkeutuivat kongressin sisälle, naista ammuttiin rintaan ja hän kuoli myöhemmin sairaalassa. Naisen ampumistilanteesta on julkaistu netissä useita videoita, mutta emme näytä niitä tässä artikkelissa niiden järkyttävyyden vuoksi. Myös 24-vuotias mies kuoli pudottuaan 10 metriä kiipeillessään kongressirakennuksen seinällä. Muista menehtyneistä ei ole kerrottu tarkempaa tietoa. Myös useat kongressia puolustaneet poliisit saivat vammoja kaaoksessa ja ainakin yksi heistä vietiin sairaalahoitoon.

Poliisi neutralisoi kaksi putkipommia, joista yksi löydettiin demokraattien ja toinen republikaanien tiloista. Toistaiseksi tapahtumien tiimoilta on pidätetty 52 henkilöä.

Kun kongressi saatiin tyhjennettyä tunkeilijoista, istunto jatkui klo 20 paikallista aikaa (klo 03 Suomen aikaa) ja on edelleen käynnissä. Vielä yhdeksän jälkeen Suomen aikaa senaattorit käyttivät kiivaita puheenvuoroja Pennsylvanian äänestystuloksen hylkäämisen puolesta ja vastaan. Osa puheenvuoroista johti huutomyrskyyn senaattoreiden kesken ja ainakin yksi Pennsylvanian vaalituloksen hylkäämistä vaativa senaattori jouduttiin poistamaan salista. Kongressi hylkäsi vaatimuksen ja koska kielteisiä ääniä oli tuplasti enemmän kuin myönteisiä, myöskään lukuisat republikaanit eivät puoltaneet sitä.

Presidentiksi valittu ja 20.1. virkaan astuva Biden tuomitsi eilen mellakan ja pyysi Trumpia pitämään televisiopuheen, jossa hän vaatisi piirityksen lopettamista. Trump julkaisi Twitterissä videon, jossa hän pyysi mielenosoittajia kunnioittamaan lainvartijoita ja palamaan kotiin, mutta ei tuominnut mellakkaa ja jatkoi vaalituloksen kieltämistä.

Entiset presidentit Barack Obama ja Bill Clinton ovat tuominneet mellakan Twitterissä ja pitävät sen aiheuttajana Donald Trumpin käyttäytymistä.

Useat demokraatit ovat vaatineet, että Trump asetetaan viralta jo ennen presidenttikautensa päättymistä. Uutismedia Axiosin mukaan jopa useat republikaanit ovat alkaneet pohtia mahdollisuutta syrjäyttää presidentti perustuslain 25. lisäyksen perusteella, jonka mukaan presidentin hallituksella on oikeus julistaa presidentti kykenemättömäksi hoitamaan virkaansa, minkä jälkeen asia etenisi kongressin käsittelyyn.

Alla videoita mellakasta kongressirakennuksen ulko- ja sisäpuolella.

Kuva: Wikimedia Commons / Gage Skidmore

EDIT klo 10.15: Äänestystulos, tieto ampumisesta ja videoita lisätty

SUOSITUIMMAT