Voi miten hellyttävä video – kulkukoira hakeutui itse eläinlääkäriin


Brasiliassa  Juazeiro do Nortessa nähtiin viime lauantaina sydäntäsärkevä tilanne, kun kulkukoira linkutti itsenäisesti eläinlääkärin vastaanotolle. Se aristeli tassuaan ja syyksi selvisi sisäänkasvanut kynsi.

Tarkemmissa tutkimuksissa kävi kuitenkin ilmi, ettei kynsi ollut koirapoloisen ainoa ongelma. Sillä oli nimittäin syöpäkasvaimia genitaalialueella. Eläinlääkäri Dayse Silva halusi tehdä kaikkensa potilaan auttamiseksi, vaikka maksua ei ollutkaan tiedossa.

Koiralle aloitettiin sytostaattihoito. Se reagoi ensimmäiseen kertaan lupaavasti. Niinpä eläinlääkäri pisti pystyyn noin 500 euron nettikeräyksen, jolla katettaisiin loput hoidot. Summa tulikin täyteen pikavauhtia.

Eläinlääkäri on ottanut pikkupotilaan myös kotiinsa asumaan. Koiran käytös on kuulemma muuttunut silmissä. Se ei enää kärsi kivuista ja on kaikin puolin innoissaan uudesta elämäntilanteestaan.

Katso hellyttävä video alta.

SUOSITUIMMAT