Yle: Juhani Palmu paljasti istuneensa 3 vuotta vankilassa


Juhani Palmua haastateltiin ennen joulua Ylen Kulttuuricocktail-juttusarjaa varten. Taiteilijalta kysyttiin asioista, joita hän ei ole yleensä julkisuudessä käsitellyt.

Palmu kertoo lapsuudenkotinsa olleen hyvin uskonnollinen. Hänen äitinsä oli kuulunut helluntailais-karismaattiseen liikkeeseen ja isä oli puolestaan kääntynyt jossain vaiheessa Jehovan todistajaksi. Palmu itse oli seuranut uskonasioissa isäänsä, mutta hän erkaantui Jehovan todistajista nuorena aikuisena.

Kun toimittaja Tuomas Karemo kysyy taiteilijalta, milloin tämä opiskeli Raamattua, Palmu paljastaa vastauksessaan sangen mielenkiintoisen seikan.

– Vankeudessa. Kuuluin siis vielä nuoruudessani Jehovan todistajiin. Sain vankeustuomion kieltäytyessäni asepalveluksesta 1960-luvulla. Tuomioni kesti kolme vuotta – siinä oli hyvin aikaa lukea Raamattua ja pohtia Jumalaa, Palmu vastaa Ylelle.

Hän lisää, ettei hänen isänsä hyväksynyt päätöstä. Äiti ei puolestaan hyväksynyt aviomiehensä uskoa, mutta pariskunta oli siitä huolimatta pysynyt yhdessä loppuun saakka.

SUOSITUIMMAT

Seiska: Uutta tietoa Martina Aitolehden ja Stefan Thermanin erikoisesta kuviosta

Hyvinvointivaikuttaja Martina Aitolehti, 40, viihtyy tiiviisti taas eksänsä kohuliikemies Stefan ”Stefu” Thermanin, 35, Hangon tiluksilla. Sen sijaan tilan isäntä Thermania ei...

Jesse Kaikuranta herättää huolta tilapäivityksellään – ”sain lääkäriltä huonoja uutisia”

Laulaja ja pop-muusikko Jesse Kaikuranta sai terveyteensä liittyviä huolestuttavia uutisia lääkäriltä. Mies kertoo tuntemuksistaan somekanavallaan julkaistussa kuvassa. – Mä...

Tältä Janni Hussi näytti teinityttönä – katso!

Juontaja, yrittäjä ja sisällöntuottaja Janni Hussi, 31, julkaisi muutama päivä sitten Instagram-tililleen kaksi kuvaa, joista ensimmäinen on otettu hänen nuoruusajoilta.

Seiska: Muusikko Leri Leskinen hakee avioeroa – Kristiina-puoliso tilitti pettämisestä

Vain elämää -sarjassa kapellimestarina toimiva Leri Leskinen, 55, hakee vaimostaan avioeroa kertoo Seiska. Monet luulivat, että jätetty osapuoli olisi...

Seiska: Martina Aitolehdellä ja Stefan Thermanilla hämmentävä kuvio

Hyvinvointivaikuttaja Martina Aitolehti, 40, on nähty viime aikoina eksänsä kohuliikemies Stefan ”Stefu” Thermanin, 35, tiluksilla Hangossa. Asiasta uutisoi Seiska. Tämän...

IL: Näin Olli Lindholmin patsaan tekijä vastaa murskakritiikkiin

Olli Lindholmin näköispatsas paljastettiin viime viikon perjantaina. Legendaarisen Yö-yhtyeen nokkamiehen muistomerkki komeilee Pomarkussa sijaitsevassa taidepuistossa. Patsaan on veistänyt moottorisahataitelija...

Näistä kolmesta oireesta voit tunnistaa sydämen vajaatoiminnan

Sydämen vajaatoiminta johtuu siitä, että sydän ei pysty pumppaamaan verta elimistöön niin voimakkaasti kuin olisi tarve. Tämä sairaus on yleistä 70-vuotiailla ja...

Anna Puu kävi pistoshoidossa – laukoo Seiskassa arvostelijoilleen: ”Haistakaa nyt…”

Anna Puu kertoi hiljattain Instagramissa käyneensä pistoshoidossa. Laulaja oli halunnut tasoittaa kaulassaan ollutta juonnetta, joka oli häirinnyt häntä jo vuosia.

Autoilijoita odotti melkoinen yllätys lauantaiaamuna Rovaniemellä

Hätäkeskukseen ilmoitettiin lauantaiaamuna, että useampi auto oli joutunut ilkivallan kohteeksi Rovaniemellä Kuukkelintiellä. Ainakin viidestä autosta oli puhkottu renkaat. Asukkaiden...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje