Anne Heche, 53, menehtyi järkyttävän auto-onnettomuuden jälkeen – hurja vauhti paljastuu videolta


Näyttelijä Anne Heche, 53, kuoli perjantaina, kun hänen hengityskoneensa kytkettiin pois päältä.

Viikkoa aiemmin Heche joutui järkyttävään onnettomuuteen, kun hän ajoi Los Angelesissa asutusalueella poliisin mukaan jopa 140 mh/h nopeudella. Hechen Mini Cooper törmäsi kerrostalon autotalliin, jonka jälkeen hän jatkoi matkaansa ja törmäsi omakotitaloon, joka syttyi liekkeihin onnettomuuden takia. Heche oli palavassa autossaan noin puoli tuntia, ennen kuin palokunta sai hänet ulos. Vammat olivat vakavia ja hänet vaivutettiin sairaalassa koomaan. Myöhemmin tutkimuksissa selvisi, että Heche oli ollut kokaiinin vaikutuksen alaisena.

Yllä olevalla videolla näkyy Hechen kuljettaman auton hurja vauhti sekä materiaalia törmäyspaikalta. Videolla myös asiantuntija kertoo Hechen palovammojen vakavuudesta. Näyttelijää pidettiin koomassa kuolemaansa saakka.

Hechellä on kahden ex-puolison kanssa kaksi lasta, 20-vuotias Homer ja 13-vuotias Atlas. Vuosituhannen vaihteessa Heche seurusteli myös talk show -juontaja Ellen DeGeneresin kanssa 1997-2000.

Homer antoi lausunnon äitinsä kuolemasta People-lehdelle.

– Veljeni Atlas ja minä menetimme äitimme. Kuuden päivän lähes uskomattoman tunteiden vuoristoradan jälkeen koen syvää ja sanatonta surua. Toivottavasti äitini on vapaa kivusta ja alkamassa tutkia sitä, mitä haluaisin ajatella hänen ikuiseksi vapaudekseen.

Heche näytteli useissa tunnetuissa elokuvissa kuten Donnie Brasco, Tiedän mitä teit viime kesänä, Wag the Dog – häntä heiluttaa ja Kuusi päivää, seitsemän yötä (1998) sekä myöhemmin tv-sarjoissa kuten Teoria miehistä ja Hung.

Lähteet: Entertainment Tonight, People

SUOSITUIMMAT