Astra Zenecan rokotteen käyttö keskeytettiin useissa maissa – THL:n Nohynek: ”Hyödyt huomattavasti suurempia haittoihin verrattuna”


Euroopan lääkevirasto EMA ei ole kieltänyt ruotsalais-brittiläisen lääkeyhtiö Astra Zenecan koronarokotteen käyttöä, mutta useat maat ovat keskeyttäneet sen käytön ja jakelun varotoimenpiteenä mahdollisen veritulppariskin vuoksi. Rokotteen käytön ovat keskeyttäneet Euroopassa mm. Italia, Ranska ja Saksa, ja nyt mukaan liittyi myös Ruotsi.

Astra Zeneca on ilmoittanut havainneensa tämän viikon alkuun mennessä vain alle 40 veritulppatapausta. Rokotteen on saanut 17 miljoonaa ihmistä.

Suomi jatkaa Astra Zenecan rokotteen käyttöä.

– Kun katsotaan Suomen omia tuloksia koronarokotteen ottamisen jälkeen, emme näe vastaavanlaista signaalia kuin muissa maissa on ollut, THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek perusteli eilen päätöstä MTV Uutisten haastattelussa

– Euroopan lääkeviranomainen ei myöskään suosittele rokotusohjelman keskeyttämistä, vaan se on sitä mieltä, että rokotteen hyödyt ovat huomattavasti suurempia raportoituihin haittoihin verrattuna. Suomi noudattaa Euroopan lääkeviranomaisen suositusta ja tilannearviota, Nohynek sanoi.

Euroopan lääkevirasto EMA on ilmoittanut, että Astra Zenecan koronarokotteen käyttö voi jatkua samalla, kun veritulppatapausten tutkinta jatkuu.

Nämä maat ovat keskeyttäneet Astra Zenecan rokotteen käytön:

  • Alankomaat
  • Bulgaria
  • Espanja
  • Indonesia
  • Irlanti
  • Islanti
  • Italia
  • Kongon demokraattinen tasavalta
  • Latvia
  • Norja
  • Ranska
  • Ruotsi
  • Saksa
  • Slovenia
  • Tanska
  • Thaimaa

Nämä maat ovat keskeyttäneet tietyn rokote-erän käytön:

  • Itävalta
  • Latvia
  • Liettua
  • Luxemburg
  • Viro

Kuva: Pixabay

SUOSITUIMMAT

Mikko Alatalon lapsenlapsi pyrkii Miss Suomeksi – katso kuva!

Miss Suomi -kilpailun semifinalistit julkistettiin 7. kesäkuuta Helsingissä. Jatkoon pääsi 20 kaunotarta. Heidän joukossaan on muun muassa Mikko Alatalon...

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Tunnistatko tätä autoa tai polkupyöräijää? Poliisi julkaisi kuvia

Poliisi pyytää kansalaisten apua perjantaina 26.toukokuuta Eurassa tapahtuneeseen koruliikkeen murtoon liittyen. Tapahtumayönä valvontakameran videoihin on tallentunut pyöräilijä ja pakettiauto.

IS: Lauri Tähkä on saanut syytteen seksuaalirikoksesta

Laulaja-lauluntekijä Lauri Tähkä, oikealta nimeltään Jarkko Suo, 49, on saanut seksuaalirikoksesta syytteen ja sen rikosnimike on pakottaminen seksuaaliseen tekoon.

Renny Harlin suloisessa yhteiskuvassa Coco-tyttärensä kanssa

Hiljattain elokuvaohjaaja Renny Harlin, 64, muutti perheineen Floridan Miami Beachille. Viime lauantaina Renny lisäsi sometililleen kuvan, jossa hänen vierellään on pieni Coco-tytär,...

Syötkö jotain näistä lääkkeistä – varo!

Tuntuuko että ihosi on tavallista herkempi auringolle? Paloitko? Voi olla, että lääkeaineesi herkistää auringonvalolle. Tiettyjen lääkeaineiden kanssa tulee olla...

Ranto Bollström on kadonnut – jos näet, soita 112!

Poliisi pyytää havaintoja 5. toukokuuta lähtien kateissa olleesta henkilöstä. 16-vuotias Ranto Bollström liikkuu mahdollisesti Espoon Tapiolassa kauppakeskus Ainoan alueella. Hän voi kuitenkin...

KK: Sisko paljastaa Kikan todellisen kuolinsyyn

Kikan sisko Kati Lahti palaa Kodin Kuvalehden haastattelussa vuonna 2005 menehtyneen laulajan viimeisiin hetkiin. Hän korostaa, että asioista puhuminen niiden oikeilla nimillä...

Koiran kohtalo mietityttää Länsi-Suomessa – mitä mieltä sinä olet?

Eräässä länsisuomalaisen kaupungin Facebook-ryhmässä kerrottiin torstaina autoon jätetystä koirasta. Silminnäkijän mukaan omistaja oli jättänyt koiransa autoon huutamaan ja mennyt itse kuntosalille.

Metallinpaloista ruuassa varoitetaan taas! Myyty K-kaupoissa, Ässässä, …

Ruokavirasto on tiedottanut toistamiseen takaisinvedosta metallinpalojen vuoksi. Nyt kyseessä on Pastella fettuccine pinaatti tuorepasta, jota myydään 400 gramman pakkauksissa.

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje