Baarin omistaja keksi keinon kiertää Suomen alkoholilakia – pipetillä tuoppiin tippa vettä ja kansi päälle!


Helsingin Sanomat uutisoi Helsingin keskustassa olevan Pien-olutbaarin ja -kaupan omistajasta nimeltään Erkki Häme, joka ei saanut Suomen alkoholilain mukaan myydä olutta hanasta noutojuomana, joten hän keksi ovelan keinon kiertää asian kieltävät lakipykälät.

Häme ratkaisi ongelman lisäämällä asiakkaan tilaamaan olueen pipetillä yhden tipan vettä, jolloin hän saa myydä sen laillisesti noutojuomana.

Häme kertoi HS:lle, että hänen täytyi keksiä uusi toimintamalli, koska baari sai huomautuksen viranomaisilta oluen myymisestä mukaan.

– Anniskelimme mietoa 2,8 prosentin olutta baarin edessä hanasta, koska tulkitsin Valviran ohjeita siten, että niin mietoa olutta ei lasketa alkoholijuomaksi ja sitä saa siksi myydä hanasta, Häme kertoi HS:lle.

Hän keksi ruveta miedontamaan 2,8-prosenttista olutta, mutta tämäkään ei vielä riittänyt, sillä noutojuoma täytyy olla pakattu valmistajan toimesta.

– Lain mukaan kuka tahansa saa valmistaa alle 2,8 prosentin juomia. Niinpä totesimme, että jos lisäämme tipan vettä olueen, olemme itse valmistajia, Häme jatkoi.

Ongelma oli ratkaistu ja kun tuoppi vielä suljetaan kannella, myös pakkaamisen edellytys täyttyy.

Toinenkin uskomaton asia paljastui, kun Häme kertoi alkoholin kotiinkuljetuksesta. Lain mukaan suomalaiset toimijat eivät saa myydä ja kuljettaa olutta suoraan asiakkaiden kotioville, mutta ulkomaalaiset toimijat saavat. Ulkomaisilta toimijoilta voi siis tilata olutta suoraan kotiovelle.

Pien aikoo perustaa varaston ulkomaille, josta kauppa saa laillisesti myydä oluet takaisin suomalaisille. Hämeen mukaan tamperelainen Pyynikin panimo jo toimii tällä tavalla, eli vie oluensa Viroon, josta suomalaiset voivat sitten tilata ne kotiinsa.

Lähde: Helsingin Sanomat

Kuva: Pixabay

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommentti
Kirjoita tähän nimesi

SUOSITUIMMAT