Catherine Zeta-Jonesin ja Michael Douglasin rakkaustarina todistaa, että suurella ikäerolla ei ole merkitystä


Joillekin ihmisille on tärkeää, että kumppani on lähes saman ikäinen kuin itse, mutta toisille sillä ei ole mitään merkitystä.

Jälkimmäinen on Catherine Zeta-Jonesin ja Michael Douglasin tapaus. Heille iällä ei koskaan ollut väliä. Douglas on noin 25 vuotta vaimoaan vanhempi.

Huolimatta ennakkoluuloista Hollywoodissa, heidän rakkaustarinansa jatkuu edelleen vahvana 20 vuotta sen alkamisen jälkeen. Nyt kerromme, kuinka heistä tuli hyvä esimerkki siitä, minkä takia suuri ikäero ei voi pysäyttää rakkautta.

Catherine Zeta-Jones syntyi 25. syyskuuta 1969 ja aloitti uransa ollessaan vain 15-vuotias. Hänestä tuli suosittu kotimaassaan Isossa-Britanniassa vuonna 1990 TV-ohjelmassa The Darling Buds of May.

Maailmalla Catherinen nimensä tuli tunnetuksi vuonna 1998 hänen roolistaan Zorron naamio -leffan yhdessä Antonio Banderasin kanssa. Elokuvan menestys ei tuonut hänelle pelkästään mainetta, sillä hän tapasi tulevan miehensä Michael Douglasin kyseisen leffan markkinointitapahtumassa.

Mielenkiintoista on se, että Michael syntyi myös 25. syyskuuta, mutta 25 vuotta aikaisemmin. Hänen isänsä oli suosittu näyttelijä Kirk Douglas ja hänen jalanjäljissä myös Michael valitsi ammatiksi näyttelemisen, vaikka hänen isänsä oli sitä vastaan. Michael debytoi vuonna 1966 ja perusti vuosia myöhemmin oman Big Stick Productions -elokuvatuotantoyhtiön.

Michael näki Zorron naamio -leffan ja halusi tavata Catherinen. Kaksikko tapasi elokuvafestivaaleilla ja Catherine luuli kyseessä olevan työkuvioihin liittyviä asioita.

Toisin kuitenkin kävi, sillä jo parin tunnin jutustelun jälkeen Michael kertoi haluavansa yhteisen lapsen.

Catherine ei ollut kovin vakuuttunut ehdotuksesta, mutta Douglas vaati, että he ystävystystyisivät puhelimitse kiireisten aikataulujen takia. Ystävyys kehittyi myöhemmin romanttiseksi suhteeksi.

He menivät naimisiin marraskuussa 2000 Plaza-hotellissa New Yorkissa. Kolme kuukautta aikaisemmin he olivat saaneet esikoislapsensa, Dylanin. Vuonna 2003 he saivat toisen lapsen, Carysin.

Haasteita oli kuitenkin edessä, sillä vuonna 2010 Michaelille diagnosoitiin kurkkusyöpä, josta hän onneksi parantui. Samaan aikaan Catherine kamppaili mielenterveysongelmien kanssa ja myöhemmin hänelle diagnosoitiin kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Nuo myrskyisät vuodet olivat haastavia molemmille, joten he päättivät viettää jonkin aikaa erillään. Rakkaus voi kuitenkin voittaa kaikki esteet ja niin kävi, sillä he palasivat yhteen entistä vahvempina. Heillä on nyt kaksi lastenlasta.

Catherine totesi vielä, että vuosien varrella heistä on tullut vieläkin enemmän samankaltaisia, sillä hänen mielestään 25 vuoden ikäero vain pienenee ja pienenee ajan saatossa.

Katso yhteiskuvia pariskunnasta alta tai Instagramista (postaus 1, postaus 2 ja postaus 3).

Lähde: Bright Side

Artikkelikuva: YouTube

SUOSITUIMMAT

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Seiska: Eläkkeellä oleva Kai Hyttinen kertoi, ettei pääse ilman kolotuksia ylös sängystä

Monessa mukana ollut laulaja ja näyttelijä Kai Hyttinen, 76, viettää Pirkanmaan Orivedellä eläkepäiviään. Kai kertoi Seiskalle eläkepäivistään:

Uutisankkuri Piia Pasasen poika pääsi ylioppilaaksi – katso ihastuttavat yhteiskuvat

Ylen uutisankkuri Piia Pasanen, 50, teki toissapäivänä sometililleen päivityksen, jossa kertoi poikansa päässeen ylioppilaaksi: - Juurihan hän meni ekaluokalle...

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Vera Putina on kuollut!

Venäjän presidentti Vladimir Putinin äitinä tunnettu georgialainen Vera Putina on kuollut. Hän oli kuollessaan 97-vuotias. Asiasta uutisoivat lukuisat maailman...

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Pippa Laukan tytär on äitinsä kaksoisolento – katso upea ylioppilaskuva!

Pippa Laukan tytär pääsi eilen ylioppilaaksi. Pippa on julkaissut Instagramissa kuvan, jossa vanhemmat poseeraavat valkolakitetun tyttärensä rinnalla.- Niin ylpeitä tästä upeudesta, Pippa...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje