Dannyn 19-vuotias seuralainen sydämen kera: ”Hyvää syntymäpäivää lempi-ihmiselleni!” Katso yhteiskuva juhlista


Musiikkineuvos Ilkka ”Danny” Lipsanen täytti 24. syyskuuta kunnioitettavat 78 vuotta.

Syntymäpäivää juhlittiin Kirkkonummella Långvikin kokous- ja kylpylähotellissa. Danny julkaisi juhlista yhteiskuvan, jossa hän poseeraa Danny ja Islanders -yhtyeen perustajajäsenten Pepe Willbergin ja Kaj Wallinin kanssa.

– Vietimme synttäreitä pienen ystäväpiirin läsnäollessa Långvikissa. Me, Danny ja Islanders ryhmän perustajat, olimme yhteydessä ja kiitimme myös edesmenneitä jäseniämme menestyksestä, rumpali Kurt Matssonia sekä kitaristi Stig Seliniä.
Nostalgiaa ja hauskanpitoa oli riittämiin! Eläköön elämä!

Danny myös kiitteli vuolaasti saamistaan lukuisista onnitteluista.

Danny ei nimennyt muita juhlijoita, mutta mukana oli myös miehen avustajana koko viime kesän Rauman huvilalla työskennellyt ja heti Dannyn eron jälkeen syyskuun alussa Kirkkonummelle kiiruhtanut 19-vuotias Helmi Loukasmäki.

Loukasmäki julkaisi Dannyn syntymäpäivänä Instagram Stories -osiossaan englanninkielisen onnittelun, jonka perässä oli sydän-emoji.

– Hyvää syntymäpäivää lempi-ihmiselleni!

Onnittelua koristi seksikäs kuva Dannyn nuoruusvuosilta.

Loukasmäki julkaisi syntymäpäiväjuhlista myös yhteiskuvan, jossa kaksikko istuu juhlapöydässä vierekkäin. Kuvassa Danny kippistelee oluella ja Loukasmäki kuohuvalla. Molemmat hymyilevät kameralle onnellisen näköisinä.

Kuvat: Instagram

SUOSITUIMMAT

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

Uutisankkuri Piia Pasasen poika pääsi ylioppilaaksi – katso ihastuttavat yhteiskuvat

Ylen uutisankkuri Piia Pasanen, 50, teki toissapäivänä sometililleen päivityksen, jossa kertoi poikansa päässeen ylioppilaaksi: - Juurihan hän meni ekaluokalle...

Seiska: Eläkkeellä oleva Kai Hyttinen kertoi, ettei pääse ilman kolotuksia ylös sängystä

Monessa mukana ollut laulaja ja näyttelijä Kai Hyttinen, 76, viettää Pirkanmaan Orivedellä eläkepäiviään. Kai kertoi Seiskalle eläkepäivistään:

S-ryhmä varoittaa: Pakastetuotteesta on löytynyt metallipaloja

S-ryhmä on ilmoittanut pakastetuotteen takaisinvedosta. Kyseessä on "Änglamark luomu hienonnettu pinaatti annospaloina", jota myydään 400 gramman pusseissa. Saksassa on...

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Vera Putina on kuollut!

Venäjän presidentti Vladimir Putinin äitinä tunnettu georgialainen Vera Putina on kuollut. Hän oli kuollessaan 97-vuotias. Asiasta uutisoivat lukuisat maailman...

Känniörvelö iski: Näin teki Naantalin keikalla Käärijän autolle!

Suomalainen känniörvelö päätti ottaa kohteekseen Naantalissa keikalla olleen Käärijän auton. Tuskin hän edes tiesi, että kyse oli Käärijän Mersusta.

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje