Diamond Coaching – Löydä sisäinen timanttisi!




Täydellinen viikonlopun aloitus alkaa Diamond Coaching-valmennuksella. Olin varannut viime perjantai aamupäivälle ajan Diamond Coaching etävalmennukselle, jonka piti ihana Eira Litmanen, joka on jo vuosien ajan valmentanut ihmisiä työkseen. Varasin valmennukselle rauhallisen oman ajan sekä kynän, paperia, kupin kahvia ja asettauduin mukavasti nojatuoliin nauttimaan rentouttavasta ja ennenkaikkea voimaannuttavasta valmennuksesta.

Pyrin itse hoitamaan itseäni hyvin kokonaisvaltaisesti kaiken aikaa. Fitness urheilijana sekä energiahoitajana tiedostan, että ihminen on kokonaisuus ja kokonaisvaltainen hyvinvointi vaatii useita eri työkaluja läpi koko meidän elämän. Liikunta, ruokavalio sekä lepo yhdistettynä henkiseen hyvinvointiin takaa hyvinvoivan ja onnellisen kokonaispaketin.

Työssäni liikunta-alalla näen liian paljon sitä, kuinka pelkän liikunnan uskotaan olevan avain lähes kaikkeen. Liian usein laiminlyödään oikeanlaisen ja monipuolisen ruokavalion sekä levon merkitys ja ajatellaan pääasian olevan, että kuluttaisimme mahdollisimman paljon. Kiireessä karsimme useimmiten unen määrästä ja laadusta sekä ravitsevasta ja monipuolisesta ruokavaliosta, vaikka ne ovat juuri ne mihin ennenkaikkea kiireessäkin pitäisi panostaa. Mutta vielä tätäkin useammin näen ympärilläni jatkuvasti kuinka laiminlyödään henkinen hyvinvointi.

Varmasti jokainen törmää arjessaan (jos ei jatkuvasti, niin ainakin silloin tällöin) ihmistyyppiin, jotka valittavat lähes kaikesta. He arvostelevat, tuomitsevat, puhuvat muista pahaa ja märsäävät lähes kaikesta. Tai ihmistyyppiin, joka näkee kaiken omassa elämässään negatiivisena. Sellainen käytös on jo iso hälytysmerkki, joka kertoo henkisestä huonovointisuudesta. Useimmiten nämä ihmiset eivät itse tiedosta huonovointisuuttaan.

Itse haluan pysyä kaukana kaikesta negatiivisesta energiasta ja teen itse aina kaikkeni, että oma energiani pysyy positiivisena, valoisana ja iloisena, tapahtui elämässä mitä vain. Huonoja päiviä ja huonoja fiiliksiä saa toki tulla, mutta itse en halua jäädä huonoihin fiiliksiin märehtimään. Meille kaikille tulee huonoja päiviä ja huonoja ajanjaksoja, mutta on tärkeää muistaa, että on meistä itsestämme kiinni kuinka me niihin suhtaudumme.

Lukeminen ja meditointi on mielelle sama kuin liikunta meidän keholle. Edellämainitut on helppoja jokaisen meistä toteuttaa lähes missä ja milloin vain. Välillä on kuitenkin hyvä käyttää myös elämäntapa valmentajia, jotka antavat meille tärkeitä oppeja ja muistutuksia sekä hyödyllisiä työkaluja.

Kaikille on itsestäänselvää, että fyysistä voimaa saa lisättyä säännöllisellä voimaharjoittelulla. Mutta yhtä tärkeää tai oikeastaan vielä tärkeämpää olisi vahvistaa omaa mieltämme. Kun opimme näkemään asiat positiivisessa valossa, olemme silloin paljon vanhempia saavuttamaan omat unelmamme, vastaanottamaan vastoinkäymiset mitä meille jokaiselle elämä tuo eteen sekä saavuttamaan henkisen tasapainon ja lisäämään onnellisuutta, jota varmasti meistä jokainen elämässään tavoittelee.

Ennen tunsin eläväni vain kiireen ja stressin kautta, mutta olen kantapään kautta oppinut, ettei jatkuva kiire ja stressi ole hyväksi keholle eikä mielelle. Olen vasta viime vuosina oivaltanut, ettei ole meriitti polttaa kynttilää molemmista päistä. Tuon oivalluksen myötä opin myös kuinka tärkeää on hoitaa fyysisen kehon lisäksi mieltämme. Meditointi, lukeminen ja kiireettömyys ovat itselleni nykyään asioita, joista haluan pitää kiinni.

Valmennuksen aikana käydään läpi tavoitteita sekä tehdään mielikuvaharjoituksia sekä tehtäviä, jotka auttavat saavuttamaan nuo tavoitteet. Aivan ihanan voimaannuttava valmennus, josta sai paljon positiivista energiaa! Valmennuksen oppeja voi hyödyntää myös arjessa.

Mielestäni tällaiset valmennukset tulisi lisätä jo peruskoulun opetussuunnitelmaan.
Kun katsotaan tilastoja, ne puhuvat karua kieltään tämän päivän mielenterveysongelmista. Kun lapset opetettaisiin jo koulussa vahvistamaan henkistä minäänsä, luomaan positiivista ajattelutapaa, keskityttäisiin hyvään itsessä sekä muissa, olen varma, että saisimme lisättyä nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä positiivista energiaa heidän elämäänsä.

Suomen luonnollisesti kauneimpia valmentaa myös tänä vuonna mieletön valmentaja joukko ja yksi ihanista valmentajista on timanttinen Diamond Coaching. Olen kiitollinen, että saamme tarjota misseille jälleen huikean ja monipuolisen paketin mm. erilaisia valmennuksia, joista on heille iloa ja hyötyä elämässä.

Mainitsemalla nimeni HENNA saat nyt Diamond Coaching valmennuksen 60min hintaan 35€ (normaalisti hinta on 80€ ja parhaimmassa tarjouksessakin 49€) joten saat sen nyt TODELLA EDULLISEEN tarjoushintaan! Tarjous on voimassa 31.5.2021 asti. Valmennukset joko kasvotusten, tai etänä puhelimitse, zoom tai Skype.

Hemmottele itseäsi tai anna lahjaksi! Find the Diamond in you!

Tutustu lisää diamondcoaching.fi


VIRAALI-VIDEOITA

- Mainos -

SUOSITUIMMAT

TS: Yli 120 rokotettua sairastunut koronaan Turussa – osalla vakavia oireita

Turun kaupungin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Jutta Peltoniemi kertoi Turun Sanomille tilastoja sairastumisesta koronaan rokotuksen jälkeen. Peltoniemen mukaan Turussa on saanut...

Esineiden internet kasvaa kohisten – jopa Helsingin puistonpenkkejä paikannetaan ja arvioidaan jo netin kautta

Esineiden internet (IoT) tarkoittaa fyysisten esineiden, palvelujen, ohjelmistojen ja järjestelmien liittämistä yhteen internetin avulla. Suomessakin IoT on jo ahkerassa käytössä.

Seiska: Stefan Therman veti moottorikelkkansa päin seinää

Seiska kertoi pääsiäisnumerossaan Stefan Thermanin aiheuttaneen mittavan poliisioperaation Levin-reissullaan. Lehden mukaan liikemies olisi yrittänyt tunkeutua kaverinsa mökkiin aseen kanssa.

Ruokalähetti meni Helsingissä väärään osoitteeseen – seurauksena mittava poliisioperaatio!

Helsingissä työskentelevä ruokalähetti joutui tänään todella pelottavaan tilanteeseen. Hän oli mennyt vahingossa väärään osoitteeseen Mellunkylässä. Ruokalähetin mukaan oven avannut mies osoitti häntä...

Pauli tilasi PS5:n Wishistä – sai jotain aivan muuta

Paulin Pelivideot -nimistä YouTube-kanavaa pitävä Pauli Matalamäki on erikoistunut paljastamaan nettihuijareita ja välillä myös itse huijaamaan heitä. Tällä kertaa...

IS: Kari Vepsä luuli parantuneensa syövästä, kunnes sai synkän puhelun lääkäriltä

Iskelmälaulaja Kari Vepsä, 69, sai helmikuussa lääkäriltään synkkiä uutisia. Kymmenen vuotta sitten diagnosoitu ja leikattu eturauhassyöpä on uusiutunut ja levinnyt. Asiasta uutisoi...

Kaisa Rocks -tapahtuma järjestetään elokuussa – mukana nämä kotimaiset kärkinimet

Helsingin Kaisaniemeen nousee uusi tapahtuma elokuussa. Kolmipäiväisessä Kaisa Rocksissa 12.–14.8. esiintyvät jo aiemmin julkistetut Eppu Normaali, Popeda, Battle Beast, Klamydia, Arttu Wiskari,...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje