Elina Kanerva – syöpädiagnoosi muutti kaiken



Elina Kanerva kertoo avoimesti elämäntarinansa, joka alkaa pelosta ja päättyy uuteen suuntaan.

“Olin aina pelännyt sairastumista. Sitten sain syöpädiagnoosin.”

Elina parani syövästä, mutta mieli jäi kiinni pelkoon. Se johti masennukseen, jonka myöntäminen oli vaikeaa. Lopulta hän hakeutui terapiaan, ja se osoittautui käännekohdaksi.

“Terapian avulla sain avaimia mielenterveyden käsittelyyn ja eteenpäin pääsemiseen. Sen kautta löysin myös uuden suunnan elämässäni.”

Tuo suunta on opiskelut lyhytterapeutiksi. Elinan tavoitteena on auttaa muita, jotka kamppailevat samojen tunteiden ja kokemusten kanssa. Samasta syystä hän toimii myös Auttamisesta Arkea -lahjoituspalvelun lähettiläänä.

“Haluan käyttää kokemuksiani ja tukea muita, jotka tarvitsevat apua arjessa jaksamiseen.”

Elinan tarina on muistutus siitä, että vaikeuksien jälkeen voi syntyä jotakin uutta – ja että apua kannattaa aina hakea.



SUOSITUIMMAT