Erika Vikman yllättää Dannyn Laulu rakkaudelle -ohjelmassa – Dannylta menevät pasmat täysin sekaisin


Ilkka ”Danny” Lipsasen, 79, ja ex-puoliso Erika Vikmanin, 28, uudelleen lämmenneistä väleistä on uutisoitu ahkerasti viime aikoina.

Laulu rakkaudelle: Secret Song Suomi -ohjelman toisessa jaksossa nähtävä esitys puhaltaa lisää tuulta huhupurjeisiin, kun Danny on yksi ohjelman yllätettävistä vieraista.

Erika Vikman kertoo ennen esitystä tehdyssä haastattelussa ammentaneensa Dannylta sydämen viisautta ja haluavansa kiittää häntä esityksellään.

Hän sanoo esittämänsä vanhan ”Nature Boy” -klassikon muistuttaa häntä Dannysta.

– Tämän laulajan kohdalle sattuu joku erikoinen herkkä hahmo, joka on nähnyt maailmaa ja lopulta keskustelu päättyy siihen, että mahtavin asia, mitä tulet tässä elämässä oppimaan on rakastaa ja…

Tunnekuohu valtaa Erikan pitkäksi aikaa.

– …oppia vastaanottamaan rakkautta, hän saa lopulta jatkettua.

Erika paljastaa Dannysta myös toisen puolen.

– Danny on myös niin kuin tosi herkkä. Ja sitä monet ihmiset eivät välttämättä tiedä. Kaiken sen shown takana.

Kun Erika laulaa kappaletta, pokkansa ja viihdyttäjän elkeensä yleensä järkähtämättä säilyttävä Danny herkistyy ja hänen silmänsä selvästi kostuvat. Kappaleen loputtua juontaja Maria Hintikka kuvailee hetkeä sanoinkuvaamattomaksi, jolloin Danny lähes purskahtaa itkuun ja Erika lohduttaa häntä.

– Veit sanat suustani, Danny saa sanottua.

– Tämä oli hieno hetki, koska Erika tiesi, mikä laulu vie pitkälle omaan historiaan, niin kyllä siinä on syytä herkistyä ja kuunnella tekstiä, että kiitos paljon, hän jatkaa.

Dannyn pasmat menevät lopullisesti sekaisin, kun Erika kertoo, mitä hän halusi sanoa hänelle esityksellään.

– Mä halusin kiittää ystävyydestä ja siitä että mä sain kohdata sut. Sä oot mun Nature Boy, Erika sanoo.

– Oho, oho… Danny hämmästelee liikuttuneena.

– Treenit oli aika hankalia. Mä oon itkenyt jo tänään kaikki itkut, Erika sanoo.

– Ai, Danny saa sanottua ja lohduttaa Erikaa hellästi kädellään.

Kaksikko kävelee pois lavalta käsi kädessä. Kulisseissa he jatkavat keskustelua.

– Tämä oli jännittävin juttu, mitä mä olen koskaan tehnyt, Erika sanoo Dannylle.

– Oho! Kilpailusta huolimatta, Danny sanoo viitaten oletettavasti 2020 UMK-kilpailuun, jossa Erika oli mukana kappaleellaan ”Cicciolina”.

Lopuksi pari halaa toisiaan hellästi.

Laulu rakkaudelle: Secret Song Suomi -sarjan toisen kauden toinen jakso on jo katsottavissa mtv.fi-palvelussa. Jakso esitetään MTV3-kanavalla sunnuntaina 20.2. klo 19.30.

Kuva: Instagram

SUOSITUIMMAT

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Seiska: Eläkkeellä oleva Kai Hyttinen kertoi, ettei pääse ilman kolotuksia ylös sängystä

Monessa mukana ollut laulaja ja näyttelijä Kai Hyttinen, 76, viettää Pirkanmaan Orivedellä eläkepäiviään. Kai kertoi Seiskalle eläkepäivistään:

Uutisankkuri Piia Pasasen poika pääsi ylioppilaaksi – katso ihastuttavat yhteiskuvat

Ylen uutisankkuri Piia Pasanen, 50, teki toissapäivänä sometililleen päivityksen, jossa kertoi poikansa päässeen ylioppilaaksi: - Juurihan hän meni ekaluokalle...

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Vera Putina on kuollut!

Venäjän presidentti Vladimir Putinin äitinä tunnettu georgialainen Vera Putina on kuollut. Hän oli kuollessaan 97-vuotias. Asiasta uutisoivat lukuisat maailman...

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Pippa Laukan tytär on äitinsä kaksoisolento – katso upea ylioppilaskuva!

Pippa Laukan tytär pääsi eilen ylioppilaaksi. Pippa on julkaissut Instagramissa kuvan, jossa vanhemmat poseeraavat valkolakitetun tyttärensä rinnalla.- Niin ylpeitä tästä upeudesta, Pippa...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje