Halpalento­yhtiöt jatkavat lentoja Suomesta – vain 8 eurolla Saksaan!


Ylen mukaan irlantilainen lentoyhtiö Ryanair avasi jälleen Suomen lentomarkkinansa myymällä perjantaina matkoja Saksan ja Suomen välille vain kahdeksalla eurolla. Yhtiön suunnitelmissa on avata kaikki muutkin Suomen reittinsä tämän vuoden kuluessa.

Matkustusrajoitukset ovat edelleen voimassa, mutta Ryanair ja muut halpalentoyhtiöt odottavat tilanteen helpottuvan kesällä, minkä vuoksi lentoja myydään jo nyt.

Halpalentoyhtiöistä ainakin Air Baltic, Norwegian, Ryanair ja Wizz Air pyrkivät lisäämään lentoja Suomesta ja Suomeen.

EU:n yhteisestä koronatodistuksesta ei ole vielä tehty kattavia kansainvälisiä päätöksiä, mutta sen on tarkoitus tulla voimaan 1.7. ja jäsenmaiden tulee ottaa se käyttöön kuuden viikon sisällä asetuksen voimaan tulosta. Matkustajan on silti itse selvitettävä kohdemaan maahanpääsyvaatimukset.

Ryanair myy heinäkuun alussa alkaville lennoilleen Lappeenrannan ja Saksan Memmingenin välille lippuja vain 8 eurolla. Wieniin Lappeenrannasta pääsee Ryanairilla 13 eurolla ja Milanoon 15 eurolla heinäkuun loppupuolella. Halvimmillaan Ryanairin liput ovat heinäkuun alkupuolella, jonka jälkeen ne nousevat. Esimerkiksi elokuussa lippu Memmingeniin maksaa yli 40 euroa.

Lipun perushintaan kuuluu yksi matkalaukku matkustamoon. Lisäkuluja tulee mm. muista matkalaukuista, ostoksista, istumapaikasta ja nopeammasta sisäänpääsystä. Viime vuonna Ryanair arvioi lisämyynnin osuudeksi 22 euroa per matkustaja. Lentojen lippuhinnat voivat myös nousta, jos kysyntä kasvaa.

Valtioneuvosto ohjeistaa, että tarpeetonta matkustamista kannattaa edelleen välttää maailmanlaajuisesti koronapandemian takia. Suomesta saa kuitenkin lähteä, ellei tätä oikeutta ole lailla rajoitettu. Suomessa pysyvästi asuvilla on myös aina oikeus palata Suomeen.

Lähde: Yle

Kuva: Pixabay

SUOSITUIMMAT

Käärijän biisiä kuunneltu 70 miljoonaa kertaa – näin paljon hän saa siitä rahaa

Käärijän Cha Cha Cha -biisiä on tähän mennessä kuunneltu Spotifyssä yli 70 miljoonaa kertaa. Se tiedetään, että Spotify-suorastriimauspalvelu maksaa...

Mikko Alatalon lapsenlapsi pyrkii Miss Suomeksi – katso kuva!

Miss Suomi -kilpailun semifinalistit julkistettiin 7. kesäkuuta Helsingissä. Jatkoon pääsi 20 kaunotarta. Heidän joukossaan on muun muassa Mikko Alatalon...

HS: Minna Haapkylän näpistyskohussa yllätyskäänne

Minna Haapkylän uutisoitiin hiljattain saaneen sakkorangaistuksen näpistyksestä, petoksesta ja vahingonteosta. Nykyisin tuottajana toimiva oli muun muassa liimannut Prismassa arvokkaan lohifileen päälle edullisemman...

Minna kuuli Prisman sovituskopista outoa voihketta – kysyi suoraan ”mitä siellä tehdään!”

Minna kertoo hauskasta kesäpäivästään länsisuomalaisessa Prismassa. Minnan tarina julkaistiin paikallisessa Facebook-ryhmässä. -Joo olin tossa vaateosastolla ja kuulin ihme voihkintaa...

Poliisille selvisi totuus: 4-vuotiaan kohtalo Joensuussa karmaisee!

Poliisi ja ensihoito saivat eilen hälytyksen yksityisasuntoon Joensuun Rantakylässä. Viranomaiset löysivät asunnosta elottoman 4-vuotiaan lapsen. Lapsesta oli havaittavissa huomattavan...

Renny Harlin suloisessa yhteiskuvassa Coco-tyttärensä kanssa

Hiljattain elokuvaohjaaja Renny Harlin, 64, muutti perheineen Floridan Miami Beachille. Viime lauantaina Renny lisäsi sometililleen kuvan, jossa hänen vierellään on pieni Coco-tytär,...

Seiska: Satu Taiveaho ja Tatu-rakas erohuhujen keskellä – Tatu esiintynyt ilman kihlasormustaan

Entinen kansanedustaja Satu Taiveaho, 46, ja toimitusjohtaja Tatu Varpukari, 50, menivät kihloihin alkuvuodesta. Kevään aikana Seiskan toimitukseen on kuitenkin kantautunut huhuja, joiden...

Katso täältä! Janni Hussin ja Joel Harkimon upea hääkuva julki

Janni Hussi, 31, ja Joel Harkimo, 33, juhlivat tänään häitään. Seiskan tietojen mukaan julkkispari vihittiin Helsingin tuomikirkossa kello 13.

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje