Huippukitaristi Alexi Laiho, 41, on kuollut


Yksi Suomen kansainvälisesti tunnetuimmista huippukitaristeista, Alexi Laiho, 41, on kuollut viime viikolla kotonaan Helsingissä. Manageritoimiston julkaiseman tiedotteen mukaan Laiho kärsi viime vuosina pitkäaikaisista terveysongelmista.

Laiho tuli tunnetuksi suurta kotimaista ja kansainvälistä suosiota nauttineen Children of Bodom -metalliyhtyeen laulajana ja kitaristina 1993-2019. Vuonna 2020 Laiho perusti Bodom After Midnight -yhtyeen, joka ehti äänittää kolme kappaletta.

Yhtyeen manageritoimisto julkaisi tänään englanninkielisen tiedotteen Laihon menehtymisestä.

– Raskain sydämin ja erittäin surullisina meidän täytyy ilmoittaa, että Alexi Laiho on menehtynyt. Olemme täysin musertuneita ja sydämemme on särkynyt rakkaan ystävän ja bändikaverin äkillisestä poismenosta. Matkamme yhdessä bändinä oli vasta alkanut, joten mitkään sanat eivät riitä kuvaamaan shokkia ja pohjatonta surua, jota me kaikki tunnemme. Levätköön sielusi rauhassa, sinua ikävöidään ikuisesti. Rakastamme sinua veljemme. Syvin osanotto hänen perheelleen.

Tiedotteen päätteeksi yhtyeen jäsenet Daniel Freyberg, Mitja Toivonen ja Waltteri Väyrynen pyytävät ihmisiä ystävällisesti kunnioittamaan heidän tarvettaan prosessoida ja käydä läpi tätä asiaa yksityisesti.

Alla lokakuussa julkaistu video, jolla Bodom After Midnight esittää livenä kappaleen ”Warheart”.

Kuva: Instagram

SUOSITUIMMAT

16v Rasmus Takaluoman etsinnöille musertava päätös

Poliisi järjesti tällä viikolla mittavan operaation viime marraskuussa kadonneen Rasmus Takaluoman löytämiseksi. Kadonnutta etsittiin 24.-25. toukokuuta Lapuan keskustasta ja...

Tältä näyttää Erika Vikmanin uusi iäkkäämpi miesystävä – Seiskan kuvalinkki

Erika Vikman on vahvistanut julkisuudessa löytäneensä elämäänsä uuden rakkauden. Laulaja ei ole kuitenkaan halunnut kertoa uudesta rakkaastaan mitään sen tarkemmin, koska kyseessä...

Ranto Bollström on kadonnut – jos näet, soita 112!

Poliisi pyytää havaintoja 5. toukokuuta lähtien kateissa olleesta henkilöstä. 16-vuotias Ranto Bollström liikkuu mahdollisesti Espoon Tapiolassa kauppakeskus Ainoan alueella. Hän voi kuitenkin...

IL: Tauski Peltonen joutui rajuun liikenneonnettomuuteen

Tauski Peltonen joutui perjantaina 26. toukokuuta rajuun liikenneonnettomuuteen ollessaan matkalla keikkapaikalle. Asiasta kertoo Iltalehti. Autoa oli ajanut Tauskin Jimmy-poika...

Tuija Pehkonen julkaisi pysäyttäviä kuvia sairaalasta – käännytettiin päivystyksestä

Tuija Pehkonen ja hänen puolisonsa Eero Ettala odottavat lasta. Pienokaisen laskettu aika on syksyllä. Suosikkijuontaja onkin julkaissut kevään aikana Intagramissa lukuisia kuvia,...

Oho! Kauniskasvoinen Susanna Laine hakeutuu yllättävään operointiin

Suosikkijuontaja Susanna Laine tuntuu omaavan kaikki klassiseen kauneuteen liitettävät piirteet. Hänellä on symmetriset kasvot, isot silmät, upeat hiukset ja täydellinen hymy.

Seinäjokinen mies meni mökilleen – kaapista tehty löytö ällistytti, kuva!

Seinäjokinen mies lähti käymään mökillään, jossa oli viimeksi viettänyt aikaa joulun maissa eli pari kuukautta sitten. Kaapista hän löysi...

IL: Vantaalla putosi jälleen henkilö parvekkeelta samassa taloyhtiössä!

Iltalehti uutisoi Vantaan Tikkurilassa torstai-iltana 25. toukokuuta tapahtuneesta onnettomuudesta. Henkilö oli pudonnut kerrostalon neljännessä kerroksessa sijaitsevalta ranskalaiselta parvekkeelta. Itä-Uudenmaan...

Oho! Marinin ex-mies Markus Räikkönen julkaisi yllättäviä kuvia

Sanna Marin ja Markus Räikkönen ilmoittivat hiljattain hakeneensa avioeroa. Kumpikin osapuoli on ikävästä uutisesta huolimatta esiintynyt sosiaalisessa mediassa sangen hyväntuulisena.

Poliisi etsii 57v naista – kaikki havainnot hätänumeroon 112!

EDIT 28.5.2023: Nainen on löytynyt hengissä. Poliisi kiittää kansalaisia avusta. Kadonneen kuva poistettu. Poliisi etsii tänään 27. toukokuuta kadonnutta...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje