Hurstin joulukeräys sai suuren sytykkeen yhdestä someviestistä – osallistu sinäkin!


Suurissa suomalaisissa Facebook-ryhmissä kerätään nyt innokkaasti rahaa Hurstinavulle, joka on auttanut vähävaraisia helsinkiläisiä 1960-luvulta lähtien.

Tänä vuonna keräys on entistäkin tärkeämpää, sillä koronarajoitusten vuoksi Hurstin perinteinen joulujuhla jouduttiin perumaan. Tilalle tulivat joulukassit, joiden järjestämiseen tarvitaan apua.

Yli 29 000 jäsenen Miestenhuoneessa Hurstin joulukeräykseen osallistumista on kannustettu vuodesta 2018 lähtien. Yksi ryhmän ylläpitäjistä, Tuomo Kasanen, kertoi MTV:lle, että tämän vuoden keräys sai jo yhdessä vuorokaudessa yli 2 000 euroa. Miestenhuoneen tavoitteena on kerätä tällä kertaa yli 25 000 euroa, jonka legendaarinen hevibändi Metallica lahjoitti vuonna 2018.

Tempaukseen on lähtenyt mukaan myös 99 000 jäsenen Naistenhuone-ryhmä. Molemmissa ryhmissä on julkaistu ahkerasti kuvia lahjoituksista, jotka ovat yleisimmin olleet 10 euron suuruisia. Summa sai alkunsa miestenryhmän aloitusviestistä, jossa oli kuva 10 euron lahjoituksesta.

– Muutama euro ei omassa lompakossa paljoa paina, mutta sitäkin enemmän siitä on hyötyä täällä. Laitetaanko pienet talkoot pystyyn Hurstin hyväksi? https://hurstinapu.fi/lahjoitukset, kuvatekstissä luki.

– Vuoden helpoin sijoitus, kiitos aloitteentekijälle, kiitteli yksi lahjoittaja.

Hurstin Valinnan yhdistyksen toiminnanjohtaja Sini Hursti-Lindholm kertoi MTV:lle, että avulle on tarvetta, sillä järjestöllä ei ole rahalahjoitusten lisäksi muita tuloja.

Perinteisesti järjestetty joulujuhla peruttiin koronaepidemian takia, mutta se on korvattu jakamalla apua tarvitseville ruokakasseja kahdesti viikossa. Jouluaatonaattona 23.12. Helsingin Rautatientorilla jaetaan 2 000 isoa joulukassia, jotka sisältävät kaikki joululaatikot, rosollia, joulukinkkua, kalaa, konvehtirasian ja juustoa. Hursti kertoi Iltalehdelle, että joulujuhliin on aiemmin osallistunut vuosittain noin 1 400 henkilöä.

Lahjoituksen voi tehdä Hurstinapu ry:n verkkosivulla.

hurstinapu-ry-maksu-suoritettu

SUOSITUIMMAT