Hymy julkaisi salakuvan: Tältä näyttää Waltteri Torikan avopuoliso!


Televisiostakin tuttu oopperalaulaja Waltteri Torikka, 37, on Hymyn mukaan asunut kaikessa hiljaisuudessa avoliitossa Hämeenlinnassa jo viime keväästä lähtien.

Hymyn julkaisemassa salakuvassa Torikka vierailee lokakuun lopussa Helsingin kirjamessuilla tuolloin vielä ”mysteeriseuralaiseksi” kuvaillun kumppaninsa kanssa, joka on Hymyn mukaan julkisuudesta tuttu henkilö.

Useita albumilistan kärkisijoille yltäneitä menestyslevyjä julkaissut Waltteri Torikka voitti vuonna 2015 MTV3:n Tähdet, tähdet -ohjelman, jossa etsittiin vuoden parasta esiintyjää. Viime syksynä hän sijoittui kolmanneksi Tanssii Tähtien Kanssa -tanssikilpailussa ja toiseksi Masked Singer Suomi -ohjelmassa Bilepanda-hahmollaan.

Lähde: Hymy

SUOSITUIMMAT