Hyvinvointitapahtuma I love me teki uuden kävijäennätyksen



Ilmiöksi kohonnut I love me -messut toi viikonloppuna ennätykselliset lähes 61 000 kävijää Helsingin Messukeskukseen. Pohjois-Euroopan suurimmassa hyvinvointitapahtumassa tutustuttiin kauneuden, hyvinvoinnin ja muodin tuoreimpiin ilmiöihin ja trendeihin, juhlistettiin kaamosta, tehtiin ostoksia ja iloittiin kohtaamisista.

I love me 2024

Esitteli viikonloppuna hyvinvoinnin, kauneuden ja muodin kasvavat ilmiöt ja kiinnostavat brändit sekä innosti löytämään uusia näkökulmia hyvinvointiin. Pohjois-Euroopan suurin ja energisin hyvinvointitapahtuma toi kolmen päivän aikana yhteen 60 668 (+8 %) kävijää, yli 400 näytteilleasettajaa ja 200 esiintyjää. Kävijämäärä ylitti samalla tapahtuman edellisen ennätyksen vuodelta 2019 runsaalla 1000:lla kävijällä.

”I love me on kauneuden, muodin ja hyvinvoinnin toimijoille merkittävin paikka näkyä. Kaikki kiinnostavimmat brändit ja nousevat ilmiöt löytyvät tapahtumasta. On huikeaa, että vuosi toisensa jälkeen voimme tarjota yhdessä yritysten kanssa näin ainutlaatuisen kohtaamispaikan − tällaista ei ole muualla Pohjois-Europpassa”, Helsingin Messukeskuksen liiketoimintapäällikkö Noora Haatainen iloitsee.

I love me:ssä kasvatetaan brändin tunnettuutta ja tehdään kauppaa  

I love me:stä on tullut paikka, jossa kauneuden, hyvinvoinnin ja muodin suunnannäyttäjäbrändit tekevät lanseerauksia, kasvattavat tunnettuutta ja löytävät uusia asiakkaita. Muodin alueella nähtiin tänä vuonna muun muassa Minna Parikan uusi kenkämerkki.

”Uudelle merkilleni MINNA MINNAlle oli todella tärkeää olla mukana messuilla, jossa massat ovat liikkeellä, ja saada suuri määrä ihmisiä kokeilemaan kenkiä livenä. On hienoa nähdä, että messuympäristössä on mahdollista myydä hintavia tuotteita ja luoda haippia uuden merkin ympärille. Asiakkaat olivat todella iloisella ja uteliaalla tuulella, joka loi messuista ihanan kokemukseen meille kaikille”, Minna Parikka kertoo.

Brändin tunnettuuden kasvattaminen lukeutui myös uusien suomalaisten kauneusbrändien luojana tunnetun Nordic Beauty Inc.:in tavoitteisiin.

Positiivinen kokemus

“I love me on ollut meille tosi positiivinen kokemus, ja kaikki ovat olleet tosi iloisella mielellä. Myynnit ovat olleet loistavat koko viikonlopun ajan. Meille oli tärkeää, että suomalaiset brändimme Nobe ja Scandy tulevat suomalsille tutuiksi ja saamme kasvatettua brändien tietoisuutta. Olemme saaneet tämän viestin hienosti perille. On ollut myös hienoa tavata täällä vaikuttajia, mikä tukee brändien tunnettuutta. Uskon että I love me:ssä mukanaolo tulee vaikuttamaan positiivisesti myös tulevaisuuden myynteihimme”, Nordic Beauty Inc.:in toimitusjohtaja ja perustaja Johanna Rönkkö sanoo.

Voimavarat ja arjessa jaksaminen

I love me:n pääyhteistyökumppanin MIELI ry:n asiantuntijat puhuivat tapahtumassa muun muassa mielen voimavarojen treenaamisesta, arjen jaksamisesta ja siitä, miten suuri vaikutus ystävyydellä on hyvinvointiin. Keväällä 2025 julkistettavan Mielinauhan 2025 suunnittelee I love me:n muodin kilpailuihin lukeutuvan Vuoden nuori suunnittelija 2024 -kilpailun voittaja Arttu Åfeldt. Valtakunnallisen kampanjan tuotoilla tuetaan kotimaista mielenterveystyötä ja kriisityötä.

Katso alta tai Instagramista Martina Aitolehden julkaisema postaus messuihin liittyen.

SUOSITUIMMAT