IL: Kikkelikohun keskelle joutunut Antti Holma kertoo nyt totuuden


Antti Holma joutui melkoisen myrskyn keulakuvaksi torstaina esitetyn Myrskyn jälkeen -sarjan vuoksi. Jotkut katsojat pöyristyivät, kun Holma riisui jaksossa vaatteensa niin, että hänen sukukalleutensa paljastuivat.

Uusintana näytetyn jakson alastonkohtaus järkytti osaa katsojista sen aikaisen esitysajankohdan vuoksi. Muun muassa Pikku Kakkonen oli ohjelmassa vasta myöhemmin.

Iltalehti on tavoittanut Holman kommentoimaan kohua.

– Minulle on aina ilo, kun vehkeeni on tapetilla varsinkin siellä sodan runtelemassa Euroopassa. Se kertoo minusta siitä, että asiat ovat järjestyksessä, Holma sanailee Iltalehdelle ulkomailta käsin.

Hän paljastaa, että kyse ei ollut aivan siitä miltä näytti.

– Tässä tapauksessa kysymys oli kuitenkin proteesista, joka oli valmistettu kustannussyistä Latviassa silikonista ja vanhoista sukkahousuista, mutta niin taidokkaasti, että kyllä sillä mielen saa pahoitettua.

Holma muistuttaa, että aikuisten ei kannattaisi antaa pienten lasten katsoa yksin televisiota.

SUOSITUIMMAT