IL: Kirsi Kunnas on kuollut – ystävä aavisti sen unestaan: ”Järkyttävä kokemus”


Rakastettu kirjailija ja taiteen akateemikko Kirsi Kunnas on kuollut 96-vuotiaana. Lähipiiri vahvisti suru-uutisen STT:lle.

Kunnaksen pitkäaikainen ja läheinen ystävä, kirjallisuuden emeritaprofessori Leena Kirstinä, 77, aavisti ystävänsä poismenon yöllä näkemästään unesta.

– Viime yönä näin todella unta, että sataa lunta. Se on Kirsin yksi runo, ja niin oli käynytkin. Jotenkin siitä tajusin, että Kirsiä ei enää ole. Se oli minulle aika järkyttävä kokemus, mutta se runo oli Kirsille hyvin tärkeä: samaan aikaan, kun tapahtuu jotain todellista, kuvitellaan, ja todellisuudet vaihtuvat, Kirstinä kertoi IL:lle.

1970-luvun alussa toisensa löytäneet ystävykset tapasivat viimeisen kerran viime tiistaina. Kirstinän mukaan Kunnas oli hyvässä kunnossa, vaikkakin hyvin väsynyt. Kirstinä kertoo, että Kunnas ei koskaan menettänyt leikkimielisyyttään ja viimeinenkin keskustelu oli erittäin hauska.

Kirstinä kirjoitti Kunnaksen pyynnöstä tämän elämänkertakirjan Kirsi Kunnas – sateessa ja tuulessa (WSOY), joka julkaistiin vuonna 2014.

Kirsi Kunnas tunnettiin varsinkin lastenrunoistaan, kuten kokoelmista Tiitiäisen satupuu (1956) ja Tiitiäisen runolelu (2002). Hän kirjoitti myös aikuisille suunnattua lyriikkaa, suomensi proosaa ja sai muun muassa Pro Finlandia -palkinnon 1973 sekä Aleksis Kivi -palkinnon vuonna 2012. Taiteen akateemikoksi hänet nimitettiin vuonna 2009.

Kirsi Kunnaksen lapsia ovat Eppu Normaali -yhtyeen muusikot ja lauluntekijät Mikko ja Martti Syrjä.

Lähteet: Iltalehti, Yle

SUOSITUIMMAT

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Mitä ihmettä – onko tässä kuvassa todella Riikka Purra?

Perussuomalaisten pomo Riikka Purra on julkaissut Instagramissa mielenkiintoisen lapsuuskuvan. Tai oikeammin nuoruuskuvan. – Tässä kuvassa olen juuri täyttänyt 15...

Vera Putina on kuollut!

Venäjän presidentti Vladimir Putinin äitinä tunnettu georgialainen Vera Putina on kuollut. Hän oli kuollessaan 97-vuotias. Asiasta uutisoivat lukuisat maailman...

Pippa Laukan tytär on äitinsä kaksoisolento – katso upea ylioppilaskuva!

Pippa Laukan tytär pääsi eilen ylioppilaaksi. Pippa on julkaissut Instagramissa kuvan, jossa vanhemmat poseeraavat valkolakitetun tyttärensä rinnalla.- Niin ylpeitä tästä upeudesta, Pippa...

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Mitä tälle nuorelle törkeälle mieskuskille pitäisi sinusta tehdä?

Poliisipartio oli suorittamassa nopeusvalvontaa Kuopion keskustan läheisyydessä perjantai-iltana, tiedottaa Itä-Suomen poliisilaitos. Partio mittasi tutkalla henkilöautolle nopeudeksi 147 km/h, kun...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje