IS: Arman Alizad nähdään elokuvan päätähtenä ja uudessa Koskinen-sarjassa!


Dokumenteistaan tunnettu Arman Alizad, 50, on tehnyt uuden aluevaltauksen. Huippusuosituista ohjelmistaan tuttu mies on nimittäin ryhtynyt tekemään myös elokuvanäyttelijäntöitä.

Alizad on aiemmin nähty parissa Syke-sarjan jaksossa. Nyt hän on tehnyt roolin Koskinen-nimeä kantavassa televisiosarjassa, joka tulee ruutuihin syksyllä.

Hiljattain mies sai pakettiin kuvaukset ensimmäisen elokuvaroolin osalta. Kyseessä on englanninkielinen The Creeps-tuotanto.

– Olen ollut parikymmentä vuotta kameran edessä omana itsenäni, mutta näytteleminen on aivan eri asia. Näytellessä antaudun ohjaajan käyttöön ja heittäydyn toteuttamaan hänen visiotaan, Arman Alizad kuvailee Iltasanomien haastattelussa.

Ja lisää on luvassa. Toukokuussa alkavat Pohjolan satoa -elokuvan kuvaukset. Alizad näyttelee Tuukka Temosen ohjaamana poliisia yhtenä päätähdistä. Mies joutui miettimään työtarjouksen vastaanottamista hetken aikaa, koska kyseessä on niin iso rooli.

– En tässä vaiheessa sopisi mihin tahansa rooliin, mutta nämä pienemmät osat ovat olleet hyvä lähtökohta. Näyttelijäntaitoja voi kehittää ja oppia lisää, joten olen valmis ottamaan haasteita vastaan.

SUOSITUIMMAT