IS: Laura Voutilainen, 48, kertoo asian, joka on saanut hänet rakastumaan kolmesti – ”vetää minua puoleensa valtavasti”


Laura Voutilainen kertoo, mikä miehinen piirre on valloittanut hänen sydämensä jo kolme kertaa. Nykyisin Laura elelee sinkkuna, mutta haaveena olisi löytää uusi rakas.

Joidenkin mielestä ulkonäkö on yksi vetävimmistä ominaisuuksista toisessa, mutta luonne menee edelle. Toiset taas saattavat viehättyä esimerkiksi hyvistä käytöstavoista, huumorista tai ulospäinsuuntautuneisuudesta. Voutilainen mainitsee tärkeimpänä älykkyyden.

– Rakastamiani miehiä on kuitenkin yhdistänyt yksi piirre, älykkyys. Tietynlainen viisaus vetää minua puoleensa valtavasti. Haluan pystyä käymään kumppanini kanssa hyviä keskusteluja, Laura kertoo.

Moni nainen haluaa myös kokea olonsa turvalliseksi miesten seurassa. Tällöin esimerkiksi miehen pituus on osa tätä asiaa, kuten Lauran nuoruudessa.

– Sittemmin olen oppinut, että se on jokin naisen biologinen harha. Kehon kieli on tärkeää: rentous ja avoimuus kutsuvat helpommin luokseen kuin jäykkä ja sulkeutunut olemus, Laura valaisee asiaa syvemmin.

Etenkin viihdetaitelijana tunnettu Voutilainen on kypsemmällä iällä opiskellut hiljattain terapeutiksi, mutta intohimoa on myös teatteri- ja musiikkipuolen asioihin, joten vuorokauden tunnit eivät meinaa aina riittää.

Tuoreesta lisäyksestä ansioluetteloon on hyötyä myös rakkaus- ja tunne-elämän asioissa.

– Rakkaudessa ei aina näe tilannetta kokonaisuutena vaan vain oman kipunsa. Silloin on parempi, että asiaa katsoo ulkopuolinen. Tosi jumissa pelkkä pariterapia ei välttämättä riitä. Molempien kannattaa käydä läpi myös omia juttujaan, Laura kuvailee.

Tilaa olisi kuitenkin oman kullan kainalolle, sillä Laura tunnustaa yhden asian.

– Näkisin itseni mieluummin parisuhteessa.

Lähde: Ilta-Sanomat/Me Naiset
Kuva: Pressikuva

SUOSITUIMMAT