IS listasi: 122 kansanedustajaa saa kulukorvausta yli 1 800 euroa kuukaudessa kakkosasunnosta – kuitteja ei tarvita


Lukijat kiehuvat raivosta Ilta-Sanomien paljastuksesta.

Kuohunnan aiheutti IS:n listaus 133 kansanedustajasta, jotka saavat joka kuukausi 1 809,15 euroa kulukorvausta kakkosasunnosta. Korvauksen saajien joukossa on myös 11 ministeriä, jotka saavat siitä puolet eli 904,60 euroa kuukaudessa.

Korotettu korvaus maksetaan kansanedustajille ja ministereille peruspalkkion lisäksi, joka on ensimmäisen kauden kansanedustajilla 6 614 euroa kuukaudessa. Neljän eduskuntavuoden jälkeen peruspalkkio on 6 945 euroa ja 12 vuoden jälkeen 7 408 euroa. Ministerien palkkio on 10 441 euroa kuukaudessa, jonka lisäksi heille maksetaan puolet kansanedustajan palkkiosta ja kulukorvauksesta, jos he ovat myös kansanedustajia. Erilaisten valiokuntien puheenjohtajille maksetaan myös lisäpalkkioita 774 – 1 226 euroa kuukaudessa.

Kakkosasuntojen kulukorvaukset maksetaan könttänä ilman vaatimusta tositteista, joten mitä pienemmäksi ulkopaikkakuntalainen kansanedustaja saa asumiskulunsa pääkaupunkiseudulla, sitä suurempi summa korvauksesta jää voitoksi.

IS selvitti, että osa kansanedustajista käyttää kulujen minimoinnissa erilaisia perhe-, kaveri- ja sukulaisjärjestelyjä. IS:n mukaan turkulainen Eeva-Johanna Eloranta (sd) maksaa sukulaiselleen vuokraa vähintään 50 euroa ja nokialainen Marko Asell (sd) maksaa tuttavalleen 100 euroa kuussa.

Korotettua kulukorvausta maksetaan IS:n mukaan myös itsensä tai perheenjäsenen pääkaupunkiseudulla omistamasta kakkosasunnosta, kunhan kansanedustaja on kirjoilla muualla. Tamperelaisen Sofia Vikmanin (kok) kakkosasunnon omistaa aviopuoliso ja valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk) omistaa puolisonsa kanssa Espoossa 555 000 euroa maksaneen paritalon. Sekä Vikman että Saarikko saavat asunnoista kulukorvauksen.

IS:n uutisen kommenttipalstalla ihmetellään kansanedustajien kakkosasunnosta saaman edun suuruutta, varsinkin kun sen ei tarvitse perustua todellisiin kuluihin. Monien mielestä etua väärinkäytetään ja sen perusteisiin tulisi saada nopeasti muutos.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kuva: Pixabay

SUOSITUIMMAT