IS: Näin järjestäjä perustelee Jari Sillanpään hyllyttämistä


Jari Sillanpään oli määrä esiintyä Hämeenlinnassa Verkkatehtaalla järjestettävässä joulukonsertissa marraskuussa. Sillanpää ilmoitti keskiviikkona Facebookissa, että konsertti on yllättäen peruttu.

Nyt Iltasanomat on tavoittanut Verkkatehtaan toimitusjohtaja Janne Auvisen kommentoimaan päätöstä.

Ferratum joustoluotto auttaa rahoittamaan pienet ja isommat hankinnat sekä arjen yllättävät menot!

– Tämä on hyvin ikävä ja hankala tilanne, jossa on vain huonoja päätöksiä. Meidät omistaa Hämeenlinnan kaupunki, ja olemme omistajaohjauksen kautta käyneet ohjaavaa keskustelua, että emme välttämättä halua profiloitua… Hämeenlinna profiloituu lapsiystävälliseksi kaupungiksi, Auvinen toteaa Iltasanomille.

Hän lisää, että olisi halutessaan voinut pyörtää kaupungin kannan.

– Mutta en nähnyt syytä, miksi olisin lähtenyt kamppailemaan sitä vastaan.

Nuorekas ja upea iho!

Auvinen kertoo Iltasanomille, että päätöksestä on tullut pääosin positiivista palautetta, mutta rumaakin tekstiä on kuulemma ollut joukossa.

SUOSITUIMMAT