IS: Tamperelaiset oppilaat järkyttyivät – opettaja revittiin hiuksista pois kesken tunnin


Iltasanomat uutisoi Pirkanmaan käräjäoikeuden langettamasta tuomiosta. Tampereella työskentelevän naisopettajan aviomies sai 11 kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen useista vaimoonsa kohdistuneista pahoinpitelyistä.

Yksi väkivallan teoista tapahtui viime vuoden helmikuussa. Iltasanomien hankkimien tietojen mukaan naisopettaja oli ollut kotonaan pitämässä äidinkielen tuntia etäyhteyden avulla. Oppilaat ja koulunkäyntiavustaja olivat nähneet ruudun välityksellä, kuinka aviomies tuli opettajan taakse ja repi tämän hiuksista pois.

Nainen oli ehtinyt laittaa kannettavan tietokoneen kiinni, mutta ääni kuului silti seuraajille. 5-7 minuuttia kestäneen tilanteen aikana opettajan kotoa oli kuulunut avunhuutoja, läpsimisen ääniä sekä aviomiehen uhkailemista ja haukkumista.

Iltasanomien hankkimista oikeuspapereista käy ilmi, että mies oli tilanteessa lyönyt ja potkinut vaimoaan sekä polkenut tämän vatsaa. Osa potkuista oli kohdistunut uhrin päähän.

Nainen ei halunnut kertoa tapahtumista oikeudessa. Todistajana kuultiin oppituntia seurannutta koulunkäyntiavustajaa.

SUOSITUIMMAT