Jaajo Linnonmaa testasi tulisia kastikkeita seuralaisineen – katso hauska video!


Jaajo Linnonmaa ja hänen seuralaisensa Anni Hautala ja Tuukkari testasivat erivahvuisia maustekastikkeita wingsien kera.

Ensimmäisenä seurue maistelee medium-tason kastiketta, joka on Jaajon sanojen mukaan kuin leipää hänelle. Tuukkari kehuu Jaajon tapaan herkullista kastiketta, Anni Hautala puolestaan köhii hieman ja pientä kulmien kipristelyä on nähtävissä, mutta Annikin toteaa kastikkeen olevan maukasta.

Kolmen tähden kastike vaikuttaa uppoavan paremmin, kun pääty on niin sanotusti auki. Tuukkari yskäisee pari kertaa ruoan päälle, Anni puolestaan sanoo pitävänsä erityisesti wingseistä. Jaajo irvailee Tuukkarille, kun tämä valittelee vetäneensä hieman kastiketta henkeensä.

Neljän tähden liekkiaste vaikuttaa tietynlaiselta kynnykseltä Tuukkarille ja Annille, jotka nuuhkaisevat varovasti maustettuja wingsejä, nyrpistäen hieman nenäänsä. Kolmikko syö silti siivet hyvällä halulla.

On tullut kuuden tähden kastikkeen vuoro, liekkejä pullon kyljessä on kuusi. Tuoksua ihastellaan, mutta samalla on hieman jännitystä ilmassa. Tuukkari ja Anni syövät hiukopalansa vastustelematta, mutta molemmat kumoavat vettä perään, joten tulisuus vei viimein voiton. Jaajo toteaa hymyillen ”daddy likes”, isi tykkää!

Vuorossa on vielä yksi pullo, joka on tehty erityisesti kolmikon maisteluhetkeä varten. Aluksi vain Jaajo tohtii popsia kyseistä soosia, ja ”daddy likes” vaihtuu pariin kunnon yskäisyyn. Lopulta myös Tuukkari saadaan maistamaan tulisinta kastiketta, jonka hän kuitenkin huuhtoo nopeasti alas maidon kera.

Videoon on lisätty myös muutamia todella hauskoja animaatioita, jotka piristävät katselua kummasti. Katso Jaajon, Annin ja Tuukkarin maistelupätkä artikkelin yläosasta.

Lähde: YouTube

SUOSITUIMMAT

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Mitä ihmettä – onko tässä kuvassa todella Riikka Purra?

Perussuomalaisten pomo Riikka Purra on julkaissut Instagramissa mielenkiintoisen lapsuuskuvan. Tai oikeammin nuoruuskuvan. – Tässä kuvassa olen juuri täyttänyt 15...

Vera Putina on kuollut!

Venäjän presidentti Vladimir Putinin äitinä tunnettu georgialainen Vera Putina on kuollut. Hän oli kuollessaan 97-vuotias. Asiasta uutisoivat lukuisat maailman...

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Mitä tälle nuorelle törkeälle mieskuskille pitäisi sinusta tehdä?

Poliisipartio oli suorittamassa nopeusvalvontaa Kuopion keskustan läheisyydessä perjantai-iltana, tiedottaa Itä-Suomen poliisilaitos. Partio mittasi tutkalla henkilöautolle nopeudeksi 147 km/h, kun...

Pippa Laukan tytär on äitinsä kaksoisolento – katso upea ylioppilaskuva!

Pippa Laukan tytär pääsi eilen ylioppilaaksi. Pippa on julkaissut Instagramissa kuvan, jossa vanhemmat poseeraavat valkolakitetun tyttärensä rinnalla.- Niin ylpeitä tästä upeudesta, Pippa...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje