Jethro Rostedtin liikekumppani lataa: ”Valehtelee suut ja korvat täyteen!”


Jethro Rostedt on kommentoinut Seiskalle entisen liikekumppaninsa Timo Moilasen Facebookissa tekemiä väitteitä. Miehet olivat muun muassa täysin eri mieltä siitä, millä tavalla Jethron osuus Aninkaisten kiinteistövälitys oy:stä kaupattiin.

Moilanen antoi ymmärtää, että kyseessä olisi ollut pakkohuutokauppa. Jethro puolestaan väittää, että osakkeet olisivat olleet kaupan vain muille osakkeenomistajille. Niin tai näin, Jethron osuus myytiin vain 3 500 eurolla.

– Moilanen tarjosi itse osakkeista 3 000 euroa, mutta kun tuli maksun aika, hänellä ei rahaa sitten ollutkaan, Jethro latasi Seiskalle.

Voit lukea Jethron kommentteja lisää täältä.

Seiskan Facebookissa jakaman jutun alle ilmestyi uusi kirjoitus Moilaselta.

– On se komeeta, että edelleen ”kaveri” jaksaa valehdella suut ja korvat täyteen! Ensinnä: ulosotto ei tee muita kuin avoimia ja julkisia huutokauppoja. Mistään osakkaille suunnatusta osakeannista ei siis tietenkään ole ollut kysymys, vaan sinne sai tulla kaikki. Ja myös Jethron velkojia oli paikalla bussilastillinen, Moilanen jyrisee Seiskan mukaan.

– Toiseksi: en ole ollut huutamassa osakkeita itselleni, koska yhtiön vastuut verojen yms. vastuiden takia on satojatuhansia euroja (olisi siis ollut hullua huutaa tällainen yhtiö henkilökohtaisesti) – eli ei pidä sekään paikkaansa, bisnesmies jatkaa.

Moilanen väittää myös saaneensa osakseen uhkailua. Hän kertoo harkitsevansa yhteydenottoa poliisiin.

– Toki, eiväthän ne mitään tee tällaisten minirikollisten ja pellehermannien edessä, Moilanen päättää pitkän kirjoituksensa.

SUOSITUIMMAT