Johanna Pakonen julkaisi harvinaisia yhteiskuvia rakkaansa kanssa – ”Paljon on ollut mutkia matkassa”


Vuoden 2002 tangokuningatar Johanna Pakonen, 45, julkaisi Instagramissa harvinaisia yhteiskuvia Samu-rakkaansa kanssa.

Pakonen paljasti viime heinäkuussa menneensä jo vuotta aiemmin kihloihin kumppaninsa kanssa. Uudesta päivityksestä käy ilmi, kuinka kauan pari on ollut yhdessä.

– Neljäs yhteinen vuosi pyörähti juuri käyntiin ❤️
Tunteet räiskyy, molemmat on aivan tärähtäneitä ja sitten kuitenkin toisaalta niin rauhallisia ja seesteisiä, kun ollaan oikeassa paikassa, oikeassa seurassa. Siellä missä sielu lepää ja kenen kanssa, Pakonen kirjoittaa.

Pakonen katsoo kohti tulevaisuutta luottavaisena.

– Paljon on ollut mutkia matkassa ja eiköhän niitä ole edessäpäinkin, mutta kun suunta on yhteinen ja uuden vuoden askelmerkit on piirretty paperille, on helpompi kulkea vakaasti yhteistä tulevaisuutta rakentaen.
Lämmöllä, rakkaudella, kiitollisuudella, kunnioituksella, arvostuksella.
Olen liian huono sanomaan päivittäin arjessa näitä asioita. Toivon tänä vuonna oppivani sanoittamaan enemmän vaikkapa kiitollisuutta sinua kohtaan. Päivittäin pyrin näyttämään kaikki tunteeni vaikka pieniä asioita tekemällä, mutta tiiän, että niitä asioita haluaa myös kuulla.

Pandemian vietyä keikat tauolle, Pakonen jatkoi viime vuonna viherrakennusalan opintojaan. Kumppani on ollut suurena apuna haastavassa tilanteessa.

– Kiitos, kun huolehdit meidän perheestä aivan väsymykseen saakka. Kiitos, kun olet ollut tukenani nämä pari merkillistä vuotta, kun kipuilen identiteettini ja toimeentuloni kanssa. Kiitos, että saan toteuttaa itseäni uuden urapolun kautta toistaiseksi opiskelujen parissa. Kiitos, kun jaksat silloin, kun itse en jaksa, Pakonen kiittää miestään.

Pakonen uskoo vastoinkäymisten tuoneen paria lähemmäs toisiaan.

– Menneet yhteiset vuodet on tuoneet paljon kaikenlaista kaunista ja myös jotain epämukavia asioita ja uskon, että kaikki on opettanut ja kasvattanut meitä. Hitsannut yhteen, ei repinyt erilleen.

Alla Johanna Pakosen julkaisu, jonka muut kuvat näkee painamalla reunassa olevaa nuolta.

Kuvat: Instagram

SUOSITUIMMAT

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Seiska: Eläkkeellä oleva Kai Hyttinen kertoi, ettei pääse ilman kolotuksia ylös sängystä

Monessa mukana ollut laulaja ja näyttelijä Kai Hyttinen, 76, viettää Pirkanmaan Orivedellä eläkepäiviään. Kai kertoi Seiskalle eläkepäivistään:

Uutisankkuri Piia Pasasen poika pääsi ylioppilaaksi – katso ihastuttavat yhteiskuvat

Ylen uutisankkuri Piia Pasanen, 50, teki toissapäivänä sometililleen päivityksen, jossa kertoi poikansa päässeen ylioppilaaksi: - Juurihan hän meni ekaluokalle...

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Vera Putina on kuollut!

Venäjän presidentti Vladimir Putinin äitinä tunnettu georgialainen Vera Putina on kuollut. Hän oli kuollessaan 97-vuotias. Asiasta uutisoivat lukuisat maailman...

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje